Kategoria arkisto: Seminaari

Kaikki ohjatut harjoitukset peruttu toistaiseksi Suomen hallituksen ohjeistuksen mukaisesti

Seuraamme koronatilannetta ja toistaiseksi kaikki ohjatut harjoitukset on peruttu niin pitkäksi aikaa kun Suomen hallitus suosittelee / ohjeistaa.

Kotitreenejä löytyy mm. seuran youtube-kanavalta ja facebook-sivuilta.

Haasteen ensimmäisessä osassa keskitytään lyöntitekniikoihin. Harjoitus on suunniteltu niin, että sen voi tehdä pienessäkin tilassa. Se sopii siis erinomaisesti tehtäväksi esim. jokaisen omassa olohuoneessa.
Vaikeustasoltaan harjoitus sopii kaikille harrastajille ja vaikeammista tekniikoista tarjotaan videolla myös helpotettuja vaihtoehtoja.
Harjoitus kestää n. puoli tuntia ja se löytyy sekä seuramme facebook-sivustolta, että youtube-kanavalta. Suora linkki tähän ensimmäiseen treeniin on tässä:

https://www.youtube.com/watch?v=lPH8YzG2GH8&t=246s
Tämä ensimmäinen osa saa jatkoa viikon kuluttua, jolloin julkaisemme haasteen toisen osan – torjunnat. Ja siitä taas viikon kuluttua pääsemme treenaamaan potkuja.
Treenin voi tehdä niin monta kertaa, kuin into ja kunto antaa myöden.
Lahden karaten omille harrastajille julistamme vielä oman lisähaasteen. Suorita Sensei Virkkusen treenihaaste niin monta kertaa, kuin vain mahdollista kuukauden aikana.
Ilmoita aina kuluvan kuun viimeisenä päivänä Senseille kuinka monta harjoitusta ehdit kuukauden aikana suorittaa. Eniten harjoitelleet palkitaan kuukausittain Sensein myöntämällä ja allekirjoittamalla “kovan kotitreenaajan diplomilla”, sekä Karate-aiheisilla tuotepalkinnoilla!
Vapaamuotoiset harjoitusraportit lähetetään osoitteeseen: mika.virkkunen@mafoka.fi
Lahden karaten julkaisemat videot löytyvät jatkossa myös seuramme omalta youtube-kanavalta osoitteessa:

https://www.youtube.com/channel/UCzTcQUBtu2uoec4p_PTiZ-w
Liity siis seuraajiemme joukkoon.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/03/13/kaikki-ohjatut-harjoitukset-peruttu-toistaiseksi-suomen-hallituksen-ohjeistuksen-mukaisesti/

KATATUOMARISEMINAARI

Ajankohta:
03.11.2018 – 10:0016:00
Sijainti:
Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, LAHTI

Koulutuspäivä on tarkoitettu kaikille tuomareille sekä katavalmentajille.

AIKA la 3.11.2018 klo 10-16
PAIKKA Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, LAHTI

KOULUTTAJA
Pham Quoctrong, Vietnam, WKF-referee

AIKATAULU
klo 10-11 shitoryu
klo 11-12 shotokan
klo 12-13 lounas
klo 13-14 gojuryu
klo 14-16 käytännön harjoittelu kilpailijoiden kanssa

HINTA seminaari on maksuton

VARUSTEET
Karatepuku, pilli

ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT

Pirkko Heinonen
pirkkoheinonen@phnet.fi
p. 044-5017680

Tervetuloa oppimaan!

Liite: katatuomariseminaari 031118.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2018/10/30/katatuomariseminaari/

Erikoistreenit MM-ryhmälle ja valmetajille Sensei Junior Lefevre

Ajankohta:
25.08.2017 – 16:0020:30
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena

Erikoistreenit perjantaina 25.8. valmentajana Sensei Junior Lefevre.

klo 16:00-17:15 MM-ryhmä kata

Klo 17:30-18:45 MM-ryhmä ottelu

Klo 19:00-20:30 Valmentajat

Normaali harjoitukset peruttu tältä ajalta!

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2017/08/07/erikoistreenit-mm-ryhmalle-ja-valmetajille-sensei-junior-lefevre/

Kumite&Kataleiri Sensei Junior Lefevre

Ajankohta:
27.08.2016 (All day)28.08.2016 (All day)
Sijainti:
Suurmäen kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15100 Lahti

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2016/04/06/kumitekataleiri-sensei-junior-lefevre/

Kumite- / kataseminaari Sensei Lefevre

Ajankohta:
28.08.2015 – 10:0030.08.2015 – 16:30
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15100 Lahti

Kumite- / kataleiri

Valmentaja: Junior Lefevre MM- ja EM -mestari

Paikka: Lahti, Finland, Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15100 Lahti

Aika: 29.-30.8.2015

Harjoitusajat: La 29.8.

10.00-11.30 Otteluharjoitus
12.00-14.00 Yhteisharjoitus
-leirikuva
16.00-17.30 Kataharjoitus

Illanvietto

Su 30.8.

10.00-11.30 Kataharjoitus
12.00-14.00 Yhteisharjoitus
15.00-16.30 Otteluharjoitus

Hinta:
65 € koko leiri (tai 1 kerta 20 €, 35 € / pv)

Maajoukkueen edustusurheilijoille ja haastajaryhmälle 30 € / leiri
Vyö- ja ikäraja: vähintään vihreä vyö 12 v.
Ilmoittaudu ajoissa leirille, osallistujamäärä on rajallinen:
Ilmoita myös jos osallistut illanviettoon.

www.lahdenkarate.myclub.fi

Tiedustelut: Pirkko Heinonen 044 501 7680.
pirkkoheinonen@phnet.fi

Motelleja/hotelleja
Matkakoti Patria
www.matkakotipatria.com
www.sokoshotels.fi/fi/lahti

Kumite- / kataseminar
Instructor: Junior Lefevre
World & European Champion

Place: Lahti, Finland, Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15100 Lahti

Time: 29.-30.8.2015

Training schedule:

Sat 29.8.

10.00-11.30 Kumite
12.00-14.00 All
-course picture
16.00-17.30 Kata

Sun 30.8.

10.00-11.30 Kata
12.00-14.00 All
15.00-16.30 Kumite

Price:

65 € whole course (20 € per training, 35 € / day)
Belt and age limit: green, 12 y.

More information and register:
Pirkko Heinonen +358 44 501 7680.
pirkkoheinonen@phnet.fi

Motels/hotels

www.matkakotipatria.com
www.sokoshotels.fi/fi/lahti

Liite: 2015-Lefevre_A3_fi

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/04/28/kumite-kataseminaari-sensei-lefevre/

KUMITE- ja KATATUOMARIKURSSI

Ajankohta:
25.04.2015 – 12:0015:00
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15110 Lahti

Tuomarikurssi on tarkoitettu uusille tuomarityöskentelystä kiinnostuneille henkilöille, sekä tuomarilisenssiä päivittäville/korottaville tuomareille.

Huom! Kaikkien nykyisten tuomareiden tulee osallistua tuomarikoulutukseen v. 2015 aikana, koska säännöt ovat muuttuneet!

Pääsyvaatimuksena vihreä vyö ja vähintään 16v. ikä.

AIKA la 25.4.2015 klo 12-n. klo 15

PAIKKA Kamppailuareena, Suurmäentie 4, Lahti

Käytännön harjoittelu suoritetaan esim. 16.5 Tavastia Open – kilpailussa Hämeenlinnassa.

KOULUTTAJA Pirkko Heinonen WKF/EKF Referee A

HINTA lisenssin suorittajille/päivittäjille (kirjallinen koe) 50 € valmentajille ym. kuunteluoppilaille 10€

Lisenssin suorittajat maksavat Karateliiton tilille
AKTIA FI72 405000 10011261

Kuunteluoppilailla käteismaksu paikan päällä.

HUOM! Sääntöihin tutustuttava ennakkoon!
Säännöt löytyvät karateliiton sivuilta www.karateliitto.fi/materiaalit

VARUSTEET Virallinen asu, pilli Kuunteluoppilailla karatepuku tai verryttelyasu

ILMOITTAUTUMINEN ma 20.4.2015 mennessä sähköpostitse Karateliittoon, info@karateliitto.fi

Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä, suoritatko kirjallisen kokeen.

LISÄTIEDOT
Pirkko Heinonen pirkkoheinonen@phnet.fi p. 044-5017680

Tervetuloa kurssille!

Liite:  2015-tuomarikurssikutsu_Lahti.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/02/09/kumite-ja-katatuomarikurssi/

KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2020

KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2020

Kenelle: 12- 17 vuotiaille (Kadetit, Juniorit) uusille, ei vielä ryhmissä oleville nuorille

Tavoite: Tavoitteena on se, että haastajaryhmään kuuluvat nuoret harjoittelevat seuroissaan oman valmentajansa ohjauksessa ja vanhempiensa kannustamana ja tukemana monipuolisesti ja riittävän paljon, jotta heillä on mahdollisuus kehittyä maajoukkueurheilijoiksi ja kansainväliselle huipputasolle.

Haastajaohjelman tavoitteena on tunnistaa nämä nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa sekä tukea heitä heidän toiminnassaan. Tämä työ tehdään mitä suurimmassa määrin seuroissa ja oman henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa.

Ketkä: Haastajaryhmään mukaan pääsemisen kriteerit perustuvat ensisijaisesti harjoittelumääriin ja harjoittelun laatuun ja monipuolisuuteen.

Harjoituspäiväkirjan pitäminen on ehdoton edellytys mukaan pääsemiseksi. Toki myös kilpailumenestyksellä ja tavoitteellisuudella on merkitystä. Muita vaatimuksia mukaan pääsemiseksi on aktiivinen kilpaileminen sekä kotimaassa että ulkomailla.

Haku: Haastajaohjelmaan haetaan Karateliiton kaavakkeella. Hyväksytyille hakijoille pidetään katselmus Karateliiton maajoukkueleirin yhteydessä kumite la 22.11.2014 ja kata su 23.11.2014

Hakuaika 1.10.2014 mennessä. Valmennustyöryhmä valitsee katselmukseen kutsuttavat 1.11.2014 mennessä.

Mitä: Haastajaryhmälle Karateliitto tulee tarjoamaan toiminnallista tukea

Suoraa rahallista tukea haastajaryhmälle tai heidän valmentajilleen ei sisälly tähän ohjelmaan.

Mahdollisia karatekan tai valmentajan matka- tai majoituskuluja ei myöskään korvata.

· Mahdollisuutta soveltuvin osin osallistua maajoukkueelle järjestettäviin koulutustilaisuuksiin ja leireihin.

· Haastajaryhmälle omia viikonloppuleirejä 1-2 kertaa vuodessa.
· Haastajaryhmä kutsutaan mukaan Pajulahden leirille omakustannushintaan. Ohjelma on osittain yhteinen maajoukkueen kanssa.

· Urheilijoiden, valmentajien ja heidän seurojen välistä yhteistyötä pyritään kehittämään.
· Haastajaryhmän urheilijoita voidaan tarpeen ja soveltuvuuden mukaan kutsua mukaan maajoukkueen toimintaan

· Haastajaryhmään pääseminen on askel kohti maajoukkuetta
· Kaikkiin haastajaryhmän tilaisuuksiin ovat tervetulleita mukaan myös heidän henkilökohtaiset valmentajansa

· Itse haastajaohjelma ja sen toiminta kehittyy matkan varrella.

Hakemus haastajaohjelmaan sähköpostitse osoitteeseen valmennus@karateliitto.fi

viestin aihe :Haastajaohjelma Kumite tai Kata/ oma nimi

Ajankohta:
01.09.2014 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/04/karateliiton-kumite-ja-kataryhman-haastajaohjelma-2020/

Valmentajakoulutus

Ajankohta:
24.08.2014 – 16:0017:45
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena

Käydään läpi kurssien vetäjille tärkeitä asioita.
Paikalle toivotaan kaikki valmentajat ja apuvalmentajat.

Varustus:

Verkkarit tai karatepuku sekä muistiinpanovälineet.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/07/31/valmentajakoulutus/

Treenit jatkuvat Suurmäen Kamppailuareenalla

Ajankohta:
01.08.2014 (All day)31.08.2014 (All day)
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena

Treenit jatkuvat.
Tarkista onko ryhmäsi treeniajat muuttuneet.

Junnualkeiskurssilta siirrytään junnyryhmä 2:seen.

Junnut menevät muutoin samoihin ryhmiin joissa keväällä lopettivat ja mahdolliset ryhmävaihdokset tehdään muutaman ensimmäisen treenin jälkeen.

Junnumatsi ja junnukatatreenihin voivat osallistua kaikki kilpailemisesta kiinnostuneet junnut.

Treenit:
http://lahdenkarate.fi/content/kamppailuareena-2014

Liite: TREENIT2014.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/07/31/treenit-jatkuvat-suurmaen-kamppailuareenalla/

Kataseminaarin referointia

Yoshimi Inoue 8.Dan JKF piti puhuttelevan seminaarin josta oli antia niin kilpailijoille, tuomareille kuin perusharrastajilllekin.

Seminaarissa keskityttiin viiteen tärkeään asiaan jotka koskevat karatea tyylisuunnista riipumatta.

  1. Keho
    -fysiikka
    -tekniikka
  2. Ajoitus
    -liike
    -tekniikan ja liikkeen yhdistyminen
  3. “Yksi jalka”
    -tekniikka tehdään ajatellen vain toista jalkaa, jolloin voimantuotto saadaan oikein tekniikkaan
  4. Ruoska / rentous
    -jännittyneestä tilasta ei voi toimia nopeasti ja tehokkaasti
  5. “Venyttävä/räjähtävätekniikka ”
    -tekniikan tulee mennä kohteeseen ilman jännitystä ja turhaa puristamista.

1 Tekniikan pitää olla kohteessa 0,2 sekunnin aikana, joka vastaa silmänräpäytystä, jotta tämä on mahdollista tekniikan tulee olla suoraviivaista ilman kiertoliikkeitä ja ylimääräisiä hakuja!
Fysiikan pitää tukea tekniikkaa ja rentous sekä kohde on kokoajana läsnä.

Harjoitellessa mielen pitää olla kokoajana täysillä mukana muutoin kehitystä ei tapahdu ja treenaaminen on vain “fyysistä” sama kuin kävisin esim. lenkillä, hyöty karateen jää vähäiseksi ilman mieltä.

Tekninenharjoittelu suoraviivaisesti oikein, ajatuksena tekniikan toteuttaminen kohteeseen mahdollisimman nopeasti pitää olla tarkoitus niin katassa, ottelussa kuten taistelussa yleensäkin.

2 Ajoitus

Tekniikan ja liikkeen synkronisointi, tekniikan pitää olla valmis viimeistään kun liike on perillä “valmis heti”.
Tekniikka on tärkeässä osassa tekemistä ja liikettä, fyysisenharjoittelun sekä tekniikan yhteentoimiminen hallitusti. Pelkkä fyysinen voima, nopeus yms. ei riitä mikäli tekniikkaa ei suoriteta oikein.

3 Yksi jalka

Tulee tietää kummalta jalalta voima siirtyy tekniikkaan esim. Kibadachi gedanbaraissa vastakkaiselta/takajalalta voima tulee tekniikkaan. Yritä unohtaa etujalka mielessä ja keskity vain takajalkaan kuitenkin asennon säilyessä oikeana ja pidä painopiste keskellä kehoa kantapäiden päällä.

4 Ruoska/rentous

Rentouta olkapäät, seiso kantapäillä ei päkiöillä. Laske olkapäät eteen rennoksi alas jolloin olkapäissä on liikelaajuutta(ei taaksepäin rinta rottingilla). Hengitys ja jännitys ei saa hidastaa liikettä, tee tekniikka “hymyssäsuin” hengityksen kulkiessa vapaasti avoimen suun kautta.
Esim. Uraken käsi ja olkapäät rentoina ilman jäännitystä, lantio heittää tekniikan perille (ei käsi edellä jännittäen).

5 Venytä tekniikka räjähtävän nopeasti ja vapaasti kohteeseen

Tekniikka lähtee rennoilla olkapäillä haun kautta kohteeseen, jännittämättä lihaksia kasaan tekniikan lopussa/matkalla. Tekniikka “venytetään” kohteeseen johon se pysähtyy heti “ilman jarrua”.

Tekniikoiden haut tulee olla aina oikealla linjalla ilman jännitystä ja kiertoliikkeitä, lähdössä on kohde ja matkalla tapahtuma(ei “takki auki”, jolloin taistelu loppuu häviöön), jonka jälkeen tekniikka/osuma joka pysähtyy välittömästi.

Taistelu/bunkai pitää näkyä kaikessa tekemisessä.

Ajatellaan esim. Kokutsudachi chutoukea: lähdössä kohde, “haku” on jo ensimmäinen tekniikka/torjunta ja sen jälkeen chutouke viimeistelee torjunnan.
Askeleella eteenpäin tehty chutouke ei ehdi perille jos ajatellaan vain tekniikan loppua, vastustaja on ehtinyt jo hyökätä ja liikkuminen on mahdotonta. Haku on jo torjunta hyökkäykseen, jonka jälkeen on aikaa liikkua ja viimeistellä tekniikka.

Lahden Karatesta oppia oli mukana ammentamassa Björn Kulovuori ja allekirjoittanut, seminaari vahvisti näkemystämme ja oikeansuuntaista opetusta seurassamme.

Suomennokset eivät välttämättä vastaa täysin seminaarissa käytyjä asioita, mutta uskoisin että näistä selviää kuitenkin pääasia.

Ajankohta:
12.03.2014 – 23:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/03/13/kataseminaarin-referointia/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close