Palaa Harjoitukset

Karate – Mitä karate on?

Karate on budo- sekä urheilulaji että itsepuolustusmenetelmä. Karaten avulla on erittäin hyvä ylläpitää ja parantaa yleiskuntoa, sillä siinä kehittyvät kehon kaikki osat. Harrastuksen aloitusvaiheessa harjoittelijan ei tarvitse olla välttämättä hyvässä fyysisessä kunnossa, kaikki osa-alueet paranevat harjoituksen myötä. Karaten harrastaminen kehittää niin henkistä kuin fyysistäkin puolta. Kestävyys, nopeus, voima, liikkuvuus ja tasapaino paranevat aktiivisen harrastamisen myötä. Kaikenikäiset voivat harrastaa karatea. Karate on taitolaji ja vain harjoitus voi tehdä mestarin. Hyvin harjoitellut karateka, pystyy harjaantuneita taitojaan käyttämällä voittamaan huomattavasti voimakkaammankin vastustajan. Itsepuolustus on osa karatea. Karatessa on satoja itsepuolustustekniikoita, joita harjoittelemalla pystyy käyttämään vastustajan liikkeet ja hyökkäykset omaksi edukseen. Karate on myös kilpailulaji. Kata ja kumite. Karatessa kilpaillaan katassa eli ennalta määrätyn liikesarjan esittämisessä kuviteltuja vastustajia vastaan sekä kumitessa eli ottelussa.

KATAKILPAILUSSA kilpaillaan vuorotellen vastustajan kanssa suorittamalla kata, joita tuomarit arvostelevat päättäen kilpailijoiden paremmuuden. Katassa arvostellaan tekniikan puhtautta, toimivuutta, voimantuottoa sekä räjähtävyyttä.

KUMITEOTTELIJAT ottelevat toisiaan vastaan. Ottelijat saavat pisteitä tehokkaista ja puhtaista lyönneistä ja potkuista. Hyökkäykset päähän pysäytetään juuri ennen vastustajaan osumista, jotta vammoilta vältyttäisiin. Karateharjoituksissa käytetään valkoista puuvilla-asua, housuja ja takkia, joka on japaniksi “gi”. Karate -gi antaa mahdollisuuden vapaalle liikkuvuudelle väljyytensä ansiosta. Karaten harrastajat jaetaan vyöasteisiin taitojensa mukaan. Alemmat vyö-asteet ovat kyu-asteita, joiden jälkeen seuraavat mustan vyön dan-asteet. Suomessa on laajimmin käytössä viiden kyu-arvon järjestelmä. Aloittelijan vyö on valkoinen. 5. kyu käyttää keltaista, 4. kuy oranssia, 3.kyu vihreää, 2.kyu sinistä ja 1.kyu ruskeaa vyötä. Ruskean vyön jälkeen alkavat mustan vyön dan-arvot 1.dan -asteesta ylöspäin.

 

KARATEN HISTORIA

Karaten juuret löytyvät vanhoista okinawalaisista kamppailumuodoista. Kaakkois-Aasian munkit kehittivät aseettomia taistelutaitoja, koska aseiden käyttö oli heiltä kielletty. Shaolin-temppelissä munkkien taistelutaitoa harjoitettiin munkki Bodhidharman opetuksessa ja myöhemmin taistelutaidon vielä kehittyessä se sai nimen Shaolin. Tämä taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saaren omiin taistelumenetelmiin. Näin syntynyttä aseetonta taistelua alettiin kutsua nimellä “kiinalainen käsi”. Okinawalta Japaniin modernin karaten vei Gichin Funakoshi, joka muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Näin karaten filosofia korostui nykyiseen muottiin korostamaan mielen ja kehon hallintaa.

Japaniin karate varsinaisesti saapui vasta 1920-luvun alussa, kun Gichin Funakoshi järjesti uuden lajin näytöstilaisuuksia. Karaten suosio kasvoi pian ja Funakoshi jäi Japaniin ammattimaiseksi opettajaksi. Sensei Funakoshin kehittämä Shotokan-tyylisuunta sai seurakseen lukuisia muita karaten tyylisuuntia, muiden mestareiden seuratessa hänen opetusmenetelmiään. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967, joten laji on vielä varsin nuori. Kattojärjestömme Suomen Karateliitto on perustettu vuonna 1969. Nykyisin suomessa on useita eri tyylisuuntia, ja samankin tyylisuunnan sisällä löytyy useita ryhmittymiä. Jokaisella on omat erityispiirteensä ja toimintatapansa, mutta silti olemme kaikki ”yhtä suurta perhettä”. Nykyaikaisessa karatessa ovat säilyneet vanhat perinteet ja kurinalaisuus, vaikka oppeja on otettukin nykyaikaisesta urheiluvalmennuksesta. Shotokan -tyylisuuntaa Suomeen ovat olleet tuomassa Ilkka Muraja (Porvoon Tora), Willy Ortiz (Porin Shotokan), Jouni Similä (Oulun Karateseura) ja Risto Kiiskilä (Lahden Karate)

Lahden Karate kuuluu Suomen Karateliittoon (per. 1969), sekä JKA:han (Japan Karate Association). Lahden Karate ry on perustettu v. 1979.

Kuvassa sensei Gichin Funakoshi (1868-1957)

Sensei Gichin FunakoshiFunakoshin oma Shotokan-tyyli sai seurakseen lukuisia muita karaten tyylisuuntia, muiden mestareiden seuratessa hänen opetusmenetelmiään. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967, joten laji on vielä varsin nuori. Kattojärjestömme Suomen Karateliitto on perustettu vuonna 1969. Nykyisin suomessa on useita eri tyylisuuntia, ja samankin tyylisuunnan sisällä löytyy useita ryhmittymiä. Jokaisella on omat erityispiirteensä ja toimintatapansa, mutta silti olemme kaikki ”yhtä suurta perhettä”. Nykyaikaisessa karatessa on säilynyt vanhat perinteet ja kurinalaisuus vaikka oppeja on otettukin nykyaikaisesta urheiluvalmennuksesta. Kilpakaratessa urheilijan on parannettava fysiologisia ominaisuuksiaan joissa apuna käytetään muista urheilulajeista ja urheiluvalmennuksesta saatua tietoutta, mutta tärkeimmän osan harjoittelusta muodostaa itse karatetaitojen sekä mielen kehittäminen.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/harjoitukset/karate-mita-karate-on/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close