nuorten EM Serbiassa

Lahden Karaten viisihenkinen edustusjoukko taisteli mallikkaasti Serbian Novi Sadissa 11.-13.2 käydyissä nuorten EM –kilpailuissa. Pyry Heiskanen osallistui ensikertalaisena arvokilpailuihin kadettien +70 kg sarjaan. Pyry voitti ensimmäisen ottelunsa upeasti omilla suorituspisteillään 6-0 Puolan Wilamekia vastaan. Toisessa ottelussa Pyry kohtasi selvästi itseään ulottuvamman turkkilaisen Kormazin, jolle Pyry joutui taipumaan pistein 4-0. Turkkilainen taas hävisi semifinaalissa ottelunsa niukasti yhdellä pisteellä, joten Pyry ei näin ollen päässyt keräilyyn.

 

Esa-Pekka Romppanen pääsi ottelukaaviossa suoraan toiselle kierrokselle -61kg junioreiden sarjassa, ja toisella kierroksella Esa-Pekka kuittasi voiton Bosnia Herzegovinan Zovkosta pistein 2-0. Kolmannella kierroksella vastaan tuli Saksan Oeztürk, jolle Esa-Pekka hävisi yhdellä pisteellä. Saksalainen ei myöskään päässyt finaaliin, joten Esa-Pekan tie katkesi siihen. –Rentoutta olisin kaivannut enemmän, analysoi Esa-Pekka suoritustaan.

Joni Kolari voitti junioreiden katasarjassa ensimmäisellä kierroksella vastaan tulleen Alankomaiden De Boerin tuomariäänin 3-2. Seuraavaksi Joni sai vastaansa Itävallan Erlenweinin, jolle Joni joutui niukasti taipumaan tuomariäänin 3-2. Joni oli sarjansa nuorimpia kilpailijoita.

Nea Mänty sai kadettien katasarjassa ensimmäiseksi vastaansa Bosnia Herzegovinan Bektasin, joka voitti ottelun. Näin Nean tie katkesi jo alussa. Markus Mannonen osallistui junioreiden -55 kg ottelusarjaan, ja ensimmäinen vastus, Turkin Kaya, oli jo lian kova pala purtavaksi.

Ajankohta:
14.02.2011 – 21:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/02/14/nuorten-em-serbiassa/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close