LAHTELAISTEN KARATEKOIDEN MITALIJUHLAA SIPOOSSA 1.10.2011

Lahden Karate oli totuttuun tapaan menestynein seura Sipoon juniorikansallisissa kilpailuissa ja otti nyt kaikki ikäluokat haltuun.

Seura kahmi nimiinsä peräti 20 mitalia.
Tuplamitaleille ylsi hienosti taituroiden Bess Mänty, joka voitti 10-11 –vuotiaiden katasarjan ja sijoittui ottelussa kolmanneksi.

Myös Lotta Tamminen sijoittui 14-15 –vuotiaiden sarjassa hopealle sekä katassa (liikesarja) sekä kumitessa (ottelu).

Kaksi mitalia oli kotiintuomisina myös Pyry Tuomelalla, joka sijoittui hopealle alle 10 –vuotiaiden ottelusarjassa sekä pronssille katasarjassa.

Miko Jalava kuului myös tuplamitalistien joukkoon, kun hän taisteli tiensä voittoon 12-13 –vuotiaiden ottelusarjassa, sekä sjoittui toiseksi 12-13v. katasarjassa.

Kristiina Niemi voitti alle 10 –vuotiaiden ottelusarjansa seurakaveri Peppi Männyn sijoittuessa kolmanneksi.
Henna Manninen toi pronssisijan 12-13 –vuotiaiden ottelusta, samoin kuin Perttu Raita alle 10 –vuotiaiden sarjasta.

Niko Paukkola otteli rohkeasti 10-11 –vuotiaiden sarjassa suoriutuen hienosti hopeasijalle.

Katassa 14-15 –vuotiaat tytöt rohmusivat sarjan kolmoisvoiton, kun Lotan lisäksi Nea Mänty voitti kultaa varmoilla suorituksillaan Hellen Halttusen sijoittuessa kolmanneksi.

Pihla-Maaria Holmlund ylsi myös pronssille 10-11 –vuotiaiden katasarjassa.
Poikien katasarjat olivat Lahden Karaten kultajuhlaa useammassa ikäluokassa, kun kirkkaimmat mitalit roikkuivat Teemu Saarion, Saku Virtasen ja Teemu Orismalan kaulassa. Mikael Niemi kamppaili myös kolmanneksi 10-11v. katasarjassa.

Liite: sipoo-tuloslistaus 2011 (2).pdf

Ajankohta:
01.10.2011 – 20:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/01/lahtelaisten-karatekoiden-mitalijuhlaa-sipoossa-1-10-2011/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close