SM ja Swedish Katatrophy

SM-menestystä ja kansainvälisiä mitaleita Lahden Karatelle!
Lauantaina 27.3 kamppailtiin Karaten ja Jujutsun SM-titteleistä Helsingin kisahallissa. Samana päivänä Ruotsissa järjestettiin perinteinen suuri, n. 700 kilpailijan Swedish Katatrophy –katakilpailu. Lahden Karatesta osallistuttiin hienoin tuloksin kumpaankin.
Naisten katan suomenmestaruuden vei Ina Hämäläinen.

Hän voitti puhtaasti tuomariäänin 5-0 kaikki ottelunsa. Finaalissa kukistui myös seuratoveri Annamari Kaikkonen, joka siis toi seuraan SM-hopeaa. Kolmantena seuran kilpailijana Oliver Kuisma pääsi niin ikään pronssiotteluun , joutuen siinä kuitenkin taipumaan Tampereen Seigokanin Simon Karmanille. Lahden Gentaita edustava Eki Luukka taisteli vahvasti miesten -75kg ottelusarjassa aina suomenmestaruuteen asti. Tiukassa finaalissa Porin Shotokanin Jarno Heino joutui taipumaan ottelukonkarille ja arvokisamitalistille.
Tukholman katakilpailuissa parhaasta kansainvälisestä menestyksestä vastasi Esa-Pekka Romppanen voittaen kadettipoikien katasarjan, jossa kilpailijoita oli n. 40. Samassa sarjassa tuli Lahden Karatelle kolmoisvoitto, kun Riku Salmi sijoittui hopealle ja Joni Kolari pronssille. Sama kolmikko osallistui myös 14-17v. joukkuekilpailuun vieden voiton siinäkin. Lahden Karatea edustava Andreas Antoniou voitti tasokkaan mustavöisten miesten sarjan kukistaen finaalissa ruotsalaisen kilpakumppaninsa Mathias Mattin. Antoniou edusti myös miesten joukkuekilpailussa Tapanilan Erän joukkueessa, joka voitti hienosti kultaa.
Seuran valmentaja Jukka Kirves näytti valmennettavilleen esimerkkiä osallistumalla 40-49v. sarjaan, jossa oli 18 osallistujaa. Jukka sijoittui hopealle häviten finaalin täpärästi 2-1. Kadetti-ikäisten (14-15v-) tyttöjen sarjassa Nea Mänty raivasi tiensä suuressa n. 40 osallistujan sarjassa pronssiotteluun asti. Pistesijoille ylsivät myös Lahden Karaten Hannu Mänty sekä Miko Jalava.
Näiden sekä edellisten kilpailumenestysten perusteella on Lahden Karatesta valittu iso seitsenhenkinen edustusjoukkue 10.-11.4 Tallinnassa käytäviin PM-kilpailuihin. Karateliiton edustusjoukkueeseen on valittu Esa-Pekka Romppanen (kata ja ottelu) sekä Andreas Antoniou (kata). Seurasta edustusoikeus myönnettiin Ina Hämäläiselle (kata), Nea Männylle (kata), Joni Kolarille (kata ja ottelu), Pyry Heiskaselle (ottelu) sekä Jere Ajangille (ottelu). Karateliittoa Tallinnassa edustavat myös seuran valmentaja Tuomo Heinonen sekä tuomari Pirkko Heinonen.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2010/03/28/sm-ja-swedish-katatrophy/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close