Lahden karate jälleen Suomen paras seura

SM-kilpailut käytiin lauantaina 13.4.2019 Hämeenlinnassa. Kilpailuun osallistui urheilijoita 35 eri seurasta. Lahden Karate on jälleen vuoden tauon jälkeen ylivoimaisesti Suomen paras seura 14 SM-mitalillaan.

Joni ”salama” Kolari aloitti vahvasti miesten -67 kg ottelusarjassa kukistaen ensimmäisen vastustajansa Seitokain Nadir Lahmidin selkein pistein 8-0 ennen täyttä aikaa. Joni vei kaikki muutkin ottelunsa ylivoimaisella piste-erolla. Finaalissa vastassa oli Sportskarate.fi -seuran edustaja Jani Karkkulainen, joka ainoastaan onnistui saamaan Jonista yhden pisteen. Näyttävä finaali päättyi lukemiin 7-1 Jonin hyväksi, ja Jonille ripustettiin kaulaan kultainen mitali. Päivän aikana julkistettiin myös Karateliiton vuoden 2018 vuoden valinnat ja Joni Kolari sai vuoden mieskaratekan palkinnon.

Jesse Lehtinen oli päivän triplamitalisti voittaen alle 18-vuotiaiden sekä alle 16-vuotiaiden katasarjat varmoilla suorituksillaan. Jesse otteli myös alle 16-vuotiaiden -63 kg ottelusarjassa sarjassa näyttävästi pronssille.

 

Nea Lehtinen voitti tuplakultaa näytösluonteisesti alle 14-vuotiaiden katasarjassa. Nea otteli myös alle 14-vuotiaiden -42 kg sarjassa voittoon.

Kiia Koponen otteli kultaa alle 16-vuotiaiden -54 kg sarjassa. Samoin Enni Lydman iski voittoon alle 16-vuotiaiden +54 kg sarjassa. Molemmat tytöt ottelivat myös Lahden Karaten alle 16-vuotiaiden joukkueottelusarjan voittoon kukistaen finaalissa Renshinkanin joukkueen. Vahvistuksena tyttöjen joukkueessa oli Porin Shotokanin Sargin Mevlute.

Jaana Kirppu voitti ensimmäisen Suomenmestaruutensa alle 16-vuotiaiden katasarjassa sekä sijoittui kolmanneksi alle 18-vuotiaiden katassa.

Teemu Saario taisteli hyvällä asenteella ja näyttävillä tekniikoillaan alle 18-vuotiaiden -61 kg ottelusarjassa kultaa. Nooa Paukkola otteli alle 16-vuotiaiden -52 kg sarjassa hopealle Renshinkanin Adiel Kashin viedessä tällä kertaa voiton. Seuran uusin tulokas Ali Dayoub sijoittui alle 18-vuotiaiden -68 kg sarjassa hopealle.

Kilpailussa tuomarina toiminut Pirkko Heinonen vastaanotti myös palkinnon Suomen Karateliiton valinnasta vuoden 2018 tuomariksi.

 

 

Ajankohta:
13.04.2019 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2019/04/14/lahden-karate-jalleen-suomen-paras-seura/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close