Lahden karaten mitalisaldoa Helsinki Openista

Lauantaina 19.8.2017 mitellyssä Helsinki Karate Openissa oli kilpailijoita 14 eri maasta ja yhteensä 45 eri seurasta.

Lahtelaiset toivat kotiin neljä kultaa, viisi hopeaa ja neljä pronssia.

Päivän parhaimmat lahtelaismenestyjät olivat tuplamitalistit Joni Kolari, Jesse Lehtinen ja Bess Mänty.

Joni Kolari voitti kultaa sarjassaan kumite (ottelu) miehet -67kg. Joni kukisti matkan varrella mm. portugalin MM-edustajan Albino Sousan.

Miesten avoimessa ottelusarjassa Kolarin finaali päättyi pistein 4-4 ja vastustaja voitti ottelun ensimmäisen pisteen edulla. Vielä viisi sekuntia ennen ottelun loppua Joni johti pistein 4-1.
Erityisen kirvelevän tappiosta teki se, että viime SM-kisoissa Kolarin molemmat finaaliottelut ratkesivat samalla tavalla. Avoimesta sarjasta siis hopeaa.

Jesse Lehtisellä viisi voitettua ottelua vei ensimmäiselle palkintosijalle poikien U14 katassa (liikesarjat). Matkalla kaatui semifinaalissa Portugali ja finaalissa oululainen lipuin 3-0.

Sarjassa U16 kumite -52kg Jesse otteli hopealle.

Bess Mänty ylsi neljällä voitetulla kierroksella sarjan kata tytöt U18 voittoon. Finaalissa Mänty kohtasi seurakaveri Pihla-Maaria Holmlundin, liput nousivat Männylle ja näin Holmlund otti kyseisessä sarjassa hopeaa.

Naisten katasarjassa Mänty taisteli pronssille, häviten vain sarjan voittaneelle Ruotsin Lina Wåglundille. Pronssiottelun Mänty vei 5-0, tässäkin ottelussa vastassa seurakaveri, Ina Hämäläinen.

Päivän neljäs kultamitalisti oli Nea Lehtinen sarjassa kata U14. Taakse jäivät niin latvialainen kuin portugalilainenkin kilpakumppani.

Hopeamitalisteja olivat lisäksi Teemu Saario (kumite pojat U16 -57kg) ja Leevi Saario (kumite pojat U14 -45kg).

Pronssille taistelivat Oliver Kuisma (miesten kata), Nooa Paukkola (kumite pojat U14 -45kg) ja Enni Lydman (kumite tytöt U14 +50kg).

Ajankohta:
19.08.2017 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2017/08/22/lahden-karaten-mitalisaldoa-helsinki-openista/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close