Björn Kulovuori voitti yli 76-kiloisten juniorisarjan Latvian Open –karatekisoissa Riiassa

Lahden Karatea edustava Björn Kulovuori kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Valko-Venäjän Vitalij Posledin ja sai heti suorituspisteitä.

Ottelu loppui ennen varsinaista aikaa 2-0 Kulovuoren voittoon, kun valko- venäläisen varoitukset täyttyivät.

Seuraavassa ottelussa vastaan asettui kokenut Liettuan Mantas Lobanovas. Kulovuori lähti aktiivisesti hyökkäämään mutta liettualainen pystyi vastaiskuun, joka vei hänet johtoon 2-0. Kulovuori jatkoi suorituksia, voitti ottelunsa 3-2 ja meni finaaliin, jossa hän otteli Venäjän Ivan Zorinia vastaan taitavasti voittaen 6-1.

Björn osallistui myös junior open -sarjaan, jonka hän aloitti toiselta kerrokselta voittaen latvialaisen arvokisaedustajan Rainers Ramaniksen tuomariääniin 5-0 varsinaisen ottelun päättyessä 1-1.

Semifinaalissa Kulovuoren vastustaja Aleksei Ustinov Virosta pystyi puolivahingossa saamaan tärkeitä pisteitä selkäpotkuista ja vei voiton 5-2.
Virolainen jatkoi finaaliin ja Kulovuori pääsi pronssiotteluun.
Viimeisessä ottelussa Björn oli pakkovoiton edessä.
Hänen vastustajansa oli jälleen kerran venäläinen Roman Zorin.
Tällä kertaa hän oli aggressiivisempi ja tarkempi mutta Kulovuori loisti suorituksissaan, hyökkäsi oikealla etäisyydellä ja sai yhteensä 7 pistettä käsien lyönnistä ja potkusta päähän.
Ottelu loppui 7-4.
Kulovuorelle hienosti pronssia.
Kisoihin osallistui noin 350 karatekaa 11 maasta.

Ajankohta:
19.11.2016 (All day)

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2016/11/21/bjorn-kulovuori-voitti-yli-76-kiloisten-juniorisarjan-latvian-open-karatekisoissa-riiassa/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close