LAHDEN KARATEN MENESTYS JATKUI ORIMATTILAN JUNNUKISOISSA

Karaten perinteiset Orimattilan junnukisat käytiin viikonloppuna kuudettatoista kertaa.
Osallistujia oli 191, 22:sta eri seurasta.

Lahden karaten mitalisaalis oli peräti 24 mitalia.

Päivän kaksoisvoittajiksi suorituivat Miko Jalava, joka voitti sekä kadettisarjan 14-15 vuotiaat katan eli liikesarjan sekä oman ottelusarjan.

Samoin Björn Kulovuori oli päivän voittajia 12-13 vuotiaiden kata- ja ottelusarjassa. Björn hallitsi ottelusarjaansa ja vei finaalin hienosti 8-0.
Katassa Björn taiteili itsensä finaaliin, jossa vastassa oli seurakaveri Samu Saario. Björn esitti vahvaa osaamistaan ja voitti Samun tuomariäänin 3-0. Näin Samu sai hopeaa.

 

Kolmas kaksoisvoittaja oli Peppi Mänty. Peppi eteni hienosti finaaliin 9- vuotiaiden katasarjassa, jossa vastassa oli seurakaveri Jaana Kirppu. Peppi vei voiton tällä kertaa, Jaanan saadessa hienosti hopeaa.
Peppi osallistui ensikertaa myös otteluun ja voitti vauhdikkaalla suorituksella oman sarjansa.

Tuplamitalisteja olivat 16-17 vuotiaiden tyttöjen sarjassa Lotta Tamminen, hän voitti katassa selkeästi kaikki ottelunsa 3-0.
Lotta taisteli myös ottelupuolella ja saavutti sieltä hienosti pronssia.

10-11 vuotiaiden sarjassa Saku Virtanen voitti selkeästi oman katasarjansa, ottelupuolella Saku hävisi niukasti finaalin saavuttaen tällä kertaa hopeaa.

Samu Saario voitti hienosti oman 12-13 vuotiaiden ottelusarjan puhtaalla teknisellä suorituksella ja saavutti myös hopean katasarjassa.
Pikkuveli Teemu Saario voitti oman 10-11 vuotiaiden katasarjan selkeästi, ottelussa Teemu taisteli itselle pronssia.

6-9 vuotiaiden pyykkipoikaottelussa Jaana Kirppu eteni hienosti finaaliin ja vei voiton selkeästi, Jaana sai myös hopeaa katasarjassa.

6-9 vuotiaiden poikien katasarjassa ensikertalainen Jesse Lehtinen sai pronssia. Jesse osallistui myös pyykkipoikaotteluun ja voitti sen erinomaisella suorituksella. Finaali oli tasaväkinen ja tuomariänestyksellä Jesse vei voiton.

Kolmoisvoitto tuli tyttöjen 12-13 vuotiaiden katasarjassa jo tutuksi tulleella kokoonpanolla, kultaa nappasi Bess Mänty, hopeaa Pihla-Maaria Holmlund ja pronssia Heta Virkkunen.

Muut mitalistit olivat pojat 16-17 vuotiaiden ottelusarjassa Dinuka Rathnayake hopeaa, pojat 7-9 vuotiaiden ottelusarjassa Leevi Saario hopeaa ja pojat 6-9 vuotiaiden katasarjassa Tuomas Köntti hopeaa.

Päivän päätteeksi palkittiin päivän suoritujia eri tatamilla. Lahden karaten Miko Jalava ja Samu Saario saivat palkinnon hyvistä esityksistään.

Hyvä kilpailija:

Samu Saario Lahden karate
Miko Jalava Lahden karate
Aapo Kirjavainen Tapanilan Erä

 

Ajankohta:
20.04.2013 – 20:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2013/04/20/lahden-karaten-menestys-jatkui-orimattilan-junnukisoissa/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close