Karaten Suomenmestaruuskilpailut Lahden Karaten juhlaa

Näistä peräti kymmenen oli Suomenmestaruuksia. Lauantaina kilpailtiin aikuisten sarjoissa ja sunnuntaina olivat vuorossa juniorit, kadetit ja 12-13 –vuotiaat.

Lauantain paras menestyjä oli Joni Kolari, joka voitti suomenmestaruuden sekä miesten -60kg että miesten U21 -68kg –sarjoissa.
Joni eteni sarjoissaan selkein pistevoitoin aina finaaleihin asti. Kovimman vastuksen antoi -68kg sarjassa seurakaveri Esa-Pekka Romppanen.
Lahtelaisten keskinäinen jännittävä ja näyttävä ottelu päättyi tasapisteisiin. Tuomariäänestyskin oli tasainen, ja Joni Kolari vei voiton vain yhden lipun erolla.

Hawal Kader voitti erinomaisilla otteillaan U21 -78kg sarjan.
Vasta 17 -vuotias Pyry Heiskanen taisteli miesten -84kg sarjassa tiukasti hopealle.
Kader, Kolari ja Heiskanen ottelivat hopealle myös miesten joukkuekilpailussa. Taistelu jatkui hienosti aina finaaliin asti, jossa he joutuivat taipumaan Porin Shotokanin kokeneille ottelijoille. Joukkuehopea oli historiallinen saavutus, sillä edellinen miesten joukkuekumitemitali on yli 20 vuoden takaa. Silloin joukkueessa taistelivat nykyinen valmentaja Tuomo Heinonen, Hannu Hakala, Seppo Tumppila, Marko Loipponen sekä Esa Paukkunen.

Miesten katasarjassa Lahden karate otti 2 mitalia, kun valmentaja Mika Virkkunen pitkän kilpailutauon jälkeen yllätti kilpakumppaninsa ja selvitti tiensä hienosti finaaliin ja hopeaan asti.

Pronssimitalin miesten sarjassa taisteli itselleen Oliver Kuisma.

Seuran valmentajiin kuuluva Jukka Kirves osallistui myös +40-vuotiaiden miesten katasarjaan sijoittuen siinä kolmanneksi.

Naisten katasarjassa voiton vei näytöstyyliin Ina Hämäläinen.

Nea Mänty kävi tiukan taistelun Kuopion Enni Loikkasta vastaan, häviten tuomariäänin 3-2 finaalipaikan. Nea pääsi keräilyjen kautta pronssiotteluun, jossa vastassa oli seurakaveri Lotta Tamminen. Pronssiottelu päätyi Nean voittoon 5-0.

Naisten alle 21-vuotiaiden katasarjassa Lahden karate nappasi kolmoisvoiton. Tällä kertaa voiton vei Lotta Tamminen vahvalla suorituksella, hopealle ylsi Nea Mänty ja pronssille Hellen Halttunen.

Sunnuntain paras menestyjä oli kaksoisvoittaja Bess Mänty, joka voitti tyttöjen kadettisarjan sekä 12-13 -vuotiaiden sarjan varmalla suorituksellaan.

Sunnuntaina käydyssä poikien juniorikatasarjassa voiton nappasi Riku Salmi voittaen kaikki vastustajansa puhtaasti 5-0.

Poikien kadettisarjassa hopealle ylsi Miko Jalava.
12-13 -vuotiaiden sarjassa pojissa voiton vei Björn Kulovuori. Saman sarjan pronssiottelussa olivat vastakkain seurakaverit Samu Saario ja Mikael Ranki, voitto meni Samulle 5-0.

Tyttöjen juniorikatasarjassa Lahden karate otti kolmoisvoiton: kultaa Lotta Tamminen, hopeaa Nea Mänty ja pronssia Hellen Halttunen. 12-13 -vuotiaiden sarjassa pronssia sai Pihla-Maaria Holmlund.

Ottelupuolella poikien kadettisarjassa -57 kg hopealle ylsi Miko Jalava.

12-13 -vuotiaiden -45 kg sarjassa oli dramatiikkaa, kun molemmat Lahden karaten edustajat Samu Saario ja Niko Paukkola etenivät pronssiotteluun. Samun kohtaloksi koitui runsas nenäverenvuoto ja hän ei pystynyt jatkamaan kilpailua, joten pronssi meni Niko Paukkolalle.

Poikien 12-13 -vuotiaiden + 55kg sarjassa Björn Kulovuori taisteli itselleen hienosti pronssimitalin. Björn hävisi niukasti sarjan voittajalle tuomariäänin 3-2 (varsinaisen ottelun päätyttyä tasapisteisiin), mutta pääsi kuitenkin keräilyjen kautta taistelemaan pronssista. Björn voitti molemmat vastustajansa keräilyssä, ja näin saavutti pronssin.

Tyttöjen junioriottelusarjassa Hellen Halttunen nappasi pronssia.

Ajankohta:
07.04.2013 – 21:15

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2013/04/07/karaten-suomenmestaruuskilpailut-lahden-karaten-juhlaa/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close