Kansainvälistä menestystä Lahden karatelle Ruotsin katapokalenista

Viikonloppuna käytiin perinteiset kansainväliset kata eli karaten liikesarjojen kilpailut Tukholmassa.

Osallistujia tänä vuonna oli 650 kymmenestä eri maasta ja kaukaisemmat tulivat Japanista asti.

Lahden karate menestyi hienosti nappaamalla peräti 8 mitalia. Kilpailut aloitettiin lasten sarjoilla.

Nuorin edustajamme 8-vuotias Leevi Saario nappasi hienosti ensimmäisissä arvokisoissaan voiton omassa sarjassaan. Leevi voitti 2 ensimmäistä vastustajaansa puhtaasi 3-0. Semifinaalissa Leevin vastuja oli Ruotsin Philip Ekedahl ja hänet Leevi voitti tuomariäänin 2-1. Finaali oli tasaväkinen Ruotsin Alexander Stepanicia vastaan, hänet Leevi voitti 2-1.

Toinen sarjansa voittaja oli 13-vuotias Bess Mänty. Bess voitti kaikki vastustajansa puhtaasti 3-0 vahvalla teknisellä osaamisella. Finaalissa oli vastassa tuttu kilpakumppani Smilla Hagman Ruotsista, jolle Bess on aikasemmin hävinnyt niukasti, mutta tällä kertaa voitto oli selkeä 3-0.

Hopeaa tällä kertaa sai 9-vuotias Peppi Mänty. Semifinaalissa Peppi taisteli hienosti jatkoon 2-1 Ruotsin Juli Undeliusta vastaan. Tällä kertaa finaalissa Ruotsin Wilma Nielsen oli parempi vieden sarjan voiton.

Pronssia nappasi 11- vuotias Saku Virtanen. Saku voitti 2 ensimmäistä vastustajaansa hienosti 2-1 ja 3-0, semifinaalissa vastassa oli tuttu kilpailija Ruotsista Vincent Caroni joka otti voiton Sakusta 3-0 ja samalla hän voitti koko sarjan.

Lahden karate otti hienosti 2 mitalia naisten 1-3 kyu sarjasta, jossa Nea Mänty sai hopeaa ja Lotta Tamminen pronssia. Nea eteni puhtain tuomariäänin 5-0 finaaliin asti, jossa vastassa oli kova kilpakumppani Itävallasta Jutta Rath. Nea hävisi finaalin 4-1. Lotta eteni myös semifinaalin asti selkeästi. Lotta hävisi semifinaalin ja pääsi keräilyihin ja sieltä hän nappasi hienosti pronssia.

Miesten puolella samassa 1-3 kyu sarjassa Joni Kolari sai pronssia. Joni voitti 2 ensimmäistä ottelua selkeästi 5-0 ja 4-1. Semifinaalissa vastaan tuli Itävallan Sandro Dormann, jolle Joni hävisi niukasti 3-2. Keräilyjen kautta Joni nappasi hienosti pronssia.

Miesten 35-39-vuotiaiden sarjassa Mika Virkkunen taisteli selkeään voittoon. Ruotsin edustaja ensimmäisellä kierroksella ja Englannin edustaja toisella kierroksella joutuivat tunnustamaan Mikan paremmaksi. Finaali käytiin heti perään ja siellä Mika kohtasi Ruotsin edustajan voittaen selkein tuomariäänin kultaa.

Miesten avoimessa sarjassa Lahden karatea edusti Oliver Kuisma ja Mika Virkkunen. Oliver kohtasi ensimmäisellä kierroksella Tanskan kovatasoisen kataajan voittaen ottelun oikealla katavalinnalla ja hienolla suorituksella. Toisella kierroksella Unkarilainen sai tunnustaa Oliverin paremmaksi.
Semifinaalissa vastassa oli vanha konkari Juuso Kenkkilä, joka vei ottelun tiukasti tuomariäänin 3-2. Juuson mennessä varmoin ottein finaalin Oliver pääsi keräilemään.
Keräilyssä Oliver voitti ensimmäisen ottelun, mutta hävisi harmittavasti seuraavan ottelun pronssipaikasta 3-2 tuomariäänin.

Mika Virkkunen kohtasi ensimmäisellä kierroksella vanhan taistelukumppanin Virosta ja voitti ottelun selkein tuomariäänin. Seuraavilla kierroksilla vastassa oli Ruotsin edustajat, jotka Mika voitti edeten semifinaalin, jossa vastassa oli myöskin Ruotsin kärkipään edustaja.
Semifinaali meni tiukan taiston jälkeen niukasti ruotsalaisen hyväksi tuomariäänin 3-2.
Mika joutui taistelemaan sarjan välissä toisella tatamilla ikämiessarjan voittoon tehden 3 kataa ja heti sen jälkeen odotti avoimen sarjan pronssiottelu. Yhdeksäs kisakata alkoi jo vähän painaa ja ruotsalainen vei niukasti pronssin 3-2 tuomariäänin.

Mukana kokemusta hakemassa oli muitakin Lahden Karaten kilpailijoita ja katajoukkue.

Ajankohta:
17.03.2013 – 15:00

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2013/03/17/kansainvalista-menestysta-lahden-karatelle-ruotsin-katapokalenista/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close