Pyry Heiskanen pistesijalla nuorten EM-kilpailuissa

Pyry Heiskanen otteli hienosti +76kg junioreiden sarjassa Turkissa pistesijalle.
Pyry pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jonka jälkeen vastassa oli Norjan J.Malinvero, Pyry napsi etukädellä näyttävästi suurimman osan pisteistä ja vei ottelun reilulla piste-erolla 11 – 3.

Seuravalla kierroksella tuli vastaan isäntämaa Turkin M.Yildiz ja Pyry joutui toteamaan Turkkilaisen kultamitalistin liian kovaksi vastustajaksi 0 – 6.

Turkkilainen raivasi tiensä finaaliin, jolloin Pyry eteni keräilyihin.

Ensimmäisen keräilyottelun Pyry voitti 2 – 0 tarkalla ottelulla Latvian Kornisovsia vastaan.

Toinen keräilyottelu Serbian N.Planic vastaan päättyi täpärään tappioon 1 – 0 näin Pyry Heiskasen ottelusijoitus jäi sijoille 7-8.

Riku Salminen joutui toteamaan Itävallan vastustajan kovemmaksi kataajaksi 4-1 tuomariäänin junioreiden katasarjassa. Itävaltalainen ei päässyt jatkoon, joten kilpailut jäivät yhteen kataan ja kokemuksen hankkimiseen.

Lotta Tamminen katasi junioreiden sarjassa ja vastaan tuli kova Ranskalainen, jota vastaan Lotta teki hyvän suorituksen, mutta se ei riittänyt ja Ranskalainen voitti 4-1 tuomariäänin. Ranskalainen kohtasi seuraavalla kierroksella Italialaisen joka vei hänestä voiton joten keräilyihin ei ollut asiaa.

Joni Kolari karsiutui myöskin esimmäisellä kierroksella -21 v. -68 kg ottelusarjassa.

Suomeen saatiin pronssimitali Helena Kuusiston hienoilla otteluilla – 21 -v. + 60 kg sarjassa. Helena edustaa Porin Shotokania.

Ensimmäisellä kierroksella Helena voitti Venäläisen vastustajan selkein pistein 6 – 0. Seuraavalla kierroksella vastaan tuli Itävaltalainen ja tiukan ottelun jälkeen ilman pistesuorituksia jäänyt ottelu meni tuomariäänestykseen jonka Helena hävisi 0 – 5.
Itävaltalainen pääsi finaaliin, jolloin aukesi paikka keräilyihin. Ensimmäisen keräilyottelun Helena voitti näytösluonteisesti 8-0. Pronssiottelu oli jälleen todella tiukka päättyen 1-1 tasapeliin, jolloin taas oli vuorossa tuomariäänestys, tällä kertaa äänestys oli suosiollinen 4-1 ja Helena sai pronssia.

Ajankohta:
10.02.2013 – 18:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2013/02/10/pyry-heiskanen-pistesijalla-nuorten-em-kilpailuissa/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close