Pohjoismaiden mestareita

Lahden Karatelle kaksi pohjoismaiden mestaruutta

 

Tallinnassa kamppailtiin karaten pohjoismaiden mestaruuksista viikonloppuna 10.-11.4. Mestaruuksia olivat pohjoismaiden lisäksi ratkomassa Viro ja Latvia. Lahden Karate teki suomalaista karatehistoriaa, sillä tiettävästi kukaan ei ole koskaan aikaisemmin saanut PM-mitaleita sekä katassa (Liikesarja) että kumitessa (Ottelu). Nyt tähän huippusaavutukseen ylsivät Esa-Pekka Romppanen sekä Joni Kolari. Seurakaverit raivasivat ensin tiensä kadettien katafinaaliin, jonka Joni Kolari tällä kertaa voitti tuomariäänin 4-1. Ottelussa pojat olivat eri sarjoissa, ja taistelivat kumpikin tahoillaan finaaliotteluun. Esa-Pekan ensimmäinen ottelu oli tiukin, sillä se ratkesi vasta uusintaottelussa tuomariäänestyksellä Esa-Pekan eduksi tanskalaista Claes Killerichiä vastaan. Seuraavaksi Esa-Pekka päihitti Viron Daniel Koshevoin pistein 4-1. Finaalin kovatasoista Latvian Nikita Svecovsia vastaan Esa-Pekka taisteli hienosti yleisön hurjan kannustuksen siivittämänä, ja kultaottelu päättyikin selkeällä piste-erolla 3-0. Joni Kolari raivasi tiensä omassa sarjassaan (-52kg) niin ikään selkeästi finaaliin asti. Loppuottelu Viron Robert Denisovia vastaan oli erittäin tasainen, mutta päättyi lopulta virolaisen niukkaan voittoon.

Alle 75kg junioreiden sarjassa Jere Ajanki kohtasi ensimmäisellä kierroksellaan EM-hopeamitalistin ja tämän sarjan voittajan Andres Fjeldbergin. Keräilyjen kautta Jere raivasi tiensä pronssiotteluun. Tiukka ottelu päättyi tasapisteisiin, ja johti uusintaotteluun, jonka Jere voitti.

Sunnuntaina senioreiden sarjojen ainoa lahtelaismenestyjä oli miesten katan Andreas Antoniou. Kolmen selkeän voiton jälkeen hän oli finaalissa vastakkain tutun kilpakumppaninsa Kuopion Karateseuran Pasi Hirvosen kanssa. Mestaruuden ja todennäköisesti myös EM-edustuspaikan vei tällä kertaa Hirvonen Andreaksen saadessa hopeaa.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2010/04/12/pohjoismaiden-mestareita/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close