BCT Pori 23.1.2010 kansalliset kilpailut

Porissa käytiin kansalliset karatekilpailut lauantaina 23.1.2010.
Lahden Karaten edustajat pärjäsivät jälleen odotetusti ja rohmusivat mitaleja kasapäin.
Kilpailuihin osallistui 11 Lahden karaten kilpailijaa. Lahden karaten edustajat rohmusivat  peräti 12 mitalia, joista kultaisia oli neljä, hopeaa seitsemän ja yksi pronssi.
Nuorten EM-kilpailuihin parin viikon päästä lähtevät Nea Mänty ja Esa-Pekka Romppainen näyttivät hyviä otteita ajatellen tulevia arvokilpailuja.
Nea voitti selkeästi oman katasarjansa 14-15 -vuotiaissa tytöissa ja tämän lisäksi pääsi haastamaan seurakumppaninsa Ina Hämäläisen naisten katasarjan finaalissa. Inan kokemus kuitenkin veti pidemmän korren ja Ina Hämäläinen voitti selkeästi kultaa Nean sijoittuessa hopealle.
Esa-Pekka Romppanen otteli varmoin ottein poikien 14-16 -vuotiaiden alle 57 kiloisten sarjassa voittaen kaikki ottelunsa. Finaalissa oli vastassa seurakaveri Joni Kolari, jonka Esa-Pekka voitti 7-3 halliten ottelua koko ajan.
Poikien 14-15 -vuotiaiden katasarjassa nuorten EM-kilpailuihin lähtevä katajoukkue(Joni, Esa-Pekka ja Riku) näytti kaapin paikkaa muille kilpailijoille vieden kolmoisvoiton. Joni Kolari voitti finaalissa tiukasti Esa-Pekan 3-2 ja Riku Salmi sijoittui pronssille.
Jere Ajanki näytti kovuutensa ottelemalla sekä 16-17 -vuotiaiden +67 kiloisten sarjassa ja miesten -75 kiloisten sarjassa hopealle haastaen suomen terävimpään kärkeen kuuluvat ottelijat.
Miesten katassa Andreas Antoniou sijoittui hopealle häviten tällä kertaa tutulle Kuopiolaiselle taistelukumppanilleen Pasi Hirvoselle finaalissa 4-1. Oliver Kuisma joutui tyytymään neljänteen sijaan hävittyään pronssiottelun Tampereen Simon Karmanille.
Pyry Heiskanen otteli poikien 14-15 -vuotiaiden +57 kiloisten sarjassa hopealle.
Pori 23.1.2010

Tulokset:

Pojat 16-17 v. +67 kg
1. Valtteri Keinänen
2. Jere Ajanki, Lahden Karate

Miehet -75 kg kumite
1. Jarno Heino
2. Jere Ajanki, Lahden Karate

Pojat 14-15 v. -57 kg
1. Esa-Pekka Romppanen, Lahden Karate
2. Joni Kolari, Lahden Karate

Pojat 14-15 v. +57 kg
2. Pyry Heiskanen, Lahden Karate

Kata tytöt 14-15 v.
1. Nea Mänty, Lahden Karate
2. Julia Vallius

Kata Naiset
1. Ina Hämäläinen, Lahden Karate
2. Nea Mänty, Lahden Karate

Kata pojat 14-15 v.
1. Joni Kolari, Lahden Karate
2. Esa-Pekka Romppanen, Lahden Karate
3. Riku Salmi, Lahden Karate

Kata miehet
1. Pasi Hirvonen
2. Andreas Antoniou, Lahden Karate

Nuorten EM-kilpailuissa 5.-7-.2.2010 Turkin, Izmirissä Nea Mänty osallistuu kadettien katasarjaan ja Esa-Pekka Romppanen peräti kolmeen eri sarjaan: Kadettien kataan, kadettien otteluun -57 kg ja joukkuekataan.
Joukkuekatassa kolmen hengen joukkue tekee samaa liikesarjaa samaan aikaan, josta arvostellaan yhdenaikaisuus, realistisuus, voima, nopeus yms. Mitaliotteluissa esitetään myös katabunkai jossa demonstroidaan realistisesti katan tapahtumat. Joukkue koostuu seuraavista Lahden Karaten edustajista Joni Kolari, Esa-Pekka Romppanen ja Riku Salmi.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2010/01/23/bct-pori-23-1-2010-kansalliset-kilpailut/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close