Oma maa mansikka…

VIIMEINKIN Suomessa ja kotona! Nautin todella puhtaasta juomavedestä, lämpimästä suihkuvedestä, puhtaasta vessasta ja hyväntuoksuisesta ruoasta, jota en tosin vielä ole voinut juurikaan syödä.

Marokon matka oli elämys monin tavoin -muttei kylläkään myönteinen. Kilpailutapahtumakin oli hyvin erilainen EM:iin verrattuna. Erilaiset kulttuurit toivat paljon väriä tapahtumaan, ja valitettavasti näin paljon sellaisiakin lieve-ilmiöitä, jotka eivät mielestäni kuulu urheiluun -ainakaan karateen. Uskonto näyttäytyy myös yllättävän vahvana, onneksi ei tällä kertaa liiaksi. En ole myöskään tottunut niihin erikoisiin huomionosoituksiin, joita osakseni sain.

Nähtävyyksille olisi matkapäivien aikana riittänyt aikaa, mutta valitettavasti en löytänyt oikein mitään nähtävää. Kaupunkikävely paikallisissa basaareissa muuttui melkein juoksuksi -sen verran kiire oli pois mädän kalan hajusta ja kärpästen peitossa olevien lihojen ja leivonnaisten luota. Kerjäläisten ja kuapustelijoiden määrä ei myöskään mieltä ylentänyt. Kaupungilla liikenteen seassa liikkuminen oli muutenkin melkoinen selviytymistarina. Liikkennesääntöjä ei näyttänyt olevan, tai ainakaan niitä ei noudatettu. Ihmiset puikkelehtivat autojonojen ja -rivien välissä, kadun ylitys onnistui rohkeuden ja juoksunopeuden sallimissa rajoissa.

En ole vieläkään parantunut, tauti tuli takaisin, kun lopetin paikallisen lääkityksen. Useita päiviä sairastaneena ei ollut paras mahdollinen aika antaa parastaan tuomarina, mutta selvisin kuitenkin kunnialla, ja sain kilpailun jälkeen diplomini. N. 10:lle kollegalle ei käynyt yhtä hyvin. He olivat osallistuneet myös kurssille ja läpäisseet sen, mutta kilpailun aikana oli tullut virheitä, joten he eivät sitten lopulta saaneetkaan suorittamaansa lisenssiä. Kilpailupäivät venyivät kokonaisuudessaan n. 10-11 tunnin mittaisiksi. Itse kun en ollut finaaleissa, niin päivän istumissaldoksi kertyi 7-8 tuntia. Tuona aikana pääsin päivittäin tatamille tuomariksi 0-5 kertaa. Eli tuomariosaamisen lisäksi vaaditaan kärsivällisyytä, hyviä istumalihaksia ja paljon vettä, jotta pysyy virkeänä.

Kilpailullisesti paras suomalaismenestyjä oli meidän Joni Kolari. Hän pääsi peräti keräilyihin asti, ja taisteli katassa upeasti ensikertalaiseksi. Erityisesti tuollaisissa maissa korostuu valmentajien ja huoltajien merkitys. Ohjausta tarvitaan kaikissa asioissa, jo paljon ennen kuin edes kilpailutilanteeseen päästään. Suomen iso joukkue joutui pärjäämään kahden valmentajan voimin, vaikka tekemistä olisi ollut varmasti kahdelle lisää, jos olisi haluttu saada paras mahdollinen hyöty irti. Itselleni yllätys oli, että arabimaat veivät mitalit useissa sarjoissa. Koviksi maiksi nousivat Algeria, Qatar, Tunisia, Marokko ja Egypti. Toki Japaniin ja Eurooppaankin tuli mitaleita. Pohjoismaista ainoat mitalit taisivat olla ottelusta Norjalle hopea ja Tanskalle kaksi pronssia.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2009/11/17/oma-maa-mansikka/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close