Karaten Nuorten maailmanmestaruuskilpailut Marokon Rabatissa 12.-15.11.2009

Marraskuun puolivälissä käytäviin nuorten MM-kilpailuihin odotetaan osallistujia n 1000 yli sadasta maasta. Suomen joukkue on tällä kertaa poikkeuksellisen suuri: maatamme edustaa 12 urheilijaa, kaksi valmentajaa sekä kaksi tuomaria. Lahden Karatesta matkaan lähtee kolme edustajaa.

Nuoret lupaavat urheilijamme Nea Mänty ja Joni Kolari saivat liiton edustusoikeuden kadettien katakilpailuun, ja maksavat siis matkansa osittain itse ja osittain seuran tuella. Lisäksi EM-tason tuomarilisenssit omaava Pirkko Heinonen lähtee nyt MM-tason tuomarikurssille. Heinonen on ainoa kansainvälinen naistuomari Pohjoismaissa, ja Euroopassakin naistuomaristo on laskettavissa yhden käden sormilla.

Kuluvan vuoden alusta lähtien on kansainvälisissä arvokilpailuissa ollut sarjat jo 14-15 –vuotiaille. Lahden Karate oli etulinjassa reagoimassa tähän muutokseen, ja käynnisti MM2018 –hankkeen viime vuonna. Hankkeen tavoitteena on saada seuraan yksi tai useampi MM-mitali vuoteen 2018 mennessä, sekä muita arvokilpailumitaleita jo aiemminkin. Hanke on edennyt suunnitelmien mukaan, ja jo nyt saimme ensimmäiset edustuspaikat MM-tasolle. Lahden Karatesta Suomen Karateliiton edustusvalmennusryhmiin kuuluu yhteensä 8 urheilijaa, joista 6 on kataryhmässä ja neljä ottelupuolella –kaksi urheilijaa siis kuuluu molempiin valmennusryhmiin.

Joni Kolari on hallinnut oman ikäluokkansa katasarjaa koko vuoden ja ainoastaan seurakaveri Esa-Pekka Romppanen on antanut Jonille vastusta kotimaisissa kilpailuissa. Myös kolmessa tärkeässä kansainvälisessä kilpailussa Joni on tämän vuoden aikana ollut mitaleilla. Joni on ottelussakin hallitseva Suomen mestari, ja taisteli myös tästä edustuspaikasta -52kg:n sarjassa Renshinkanin Markus Mannosen kanssa. Mannonen kuitenkin vei tämän paikan voittamalla viimeisimmät kohtaamiset vain yhdellä suorituspisteellä sekä useammilla kansainvälisillä näytöillä. Joni on siinäkin mielessä poikkeuksellinen urheilija, että hänen lisäkseen tällä hetkellä ainoastaan seurakaveri Esa-Pekka Romppanen kuuluu sekä katan että ottelun edustusvalmennusryhmään liittotasolla. Joni itse suhtautuu MM-kilpailuihin nöyrän realistisesti: ”Minusta tuntuu erittäin hyvältä lähteä MM- kisoihin. Mieltä painaa vähän matkan kallis hinta. Odotan kilpailulta hienoa kokemusta, ja yritän päästä mahdollisimman pitkälle hyvillä suorituksilla.”

Nea Mänty lunasti edustuspaikkansa kadetti-ikäisten (14-15v.) tyttöjen katasarjaan määrätietoisella harjoittelulla. Hän on hankkinut aktiivisesti kokemusta ja menestystä kansainvälisistä kilpailuista kuluvana vuonna. Nea kommentoi MM:iin valmistautumista seuraavasti: ”Aion keskittyä jokaiseen otteluun kerrallaan, ensin ensimmäinen ottelu täytyy voittaa ja sen jälkeen matsi kerrallaan. Tiedän, että siellä on maailman parhaat kataajat, joten täysillä ja pienellä riskillä on suoritukset tehtävä, mutta olenhan itsekin Pohjoismaiden parhaita ikäisissäni, joten mahdollisuudet ovat kaikilla.”

Liite: Lahden Karate nuorten MM-kilpailuihin.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2009/10/27/karaten-nuorten-maailmanmestaruuskilpailut-marokon-rabatissa-12-15-11-2009/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close