Kategoria arkisto: Kurssit

Historiallinen tapahtuma Lahden Karaten toiminnassa

Kiitän Lahden Karatea luottamuksesta ja rohkeasta päätöksestä ottaa iso askel kohti ammattimaista seuratoimintaa ja valmennusta.

Olen aloittanut Lahden Karaten palkattuna valmennuspäällikkönä 3.1.2022 alkaen vastaten seuran valmennuksen ja toiminnan kehittämisestä.

Ajatus työskennellä rakkaan harrastuksen parissa palkkasuhteessa on kypsynyt vuosien mittaan toiminnaksi.

Vuosi 2021 oli omalta kohdaltani ratkaiseva omine haasteineen ja ajatus tehdä sellaista työtä, jolla on merkitystä palkan lisäksi, oli nyt ajankohtainen.

Pidän tärkeänä, että työantajan arvot ovat samoja kuin omat arvoni ja saan samalla tehdä tärkeää työtä, jolla on monelle ihmiselle suuri merkitys.

Seurassamme on mahtava yhteisö ja seuratoimijoillamme on suuri halu kehittyä entistä paremmaksi.

Uskon että tuomani lisäresurssit valmennuksessa ja toimistotyöskentelyssä mahdollistavat seurallemme ison kehityksen.

Aloitin karaten harrastuksen seurassa vuonna 1984. Valmennuksessa ja hallitustyöskentelyssä olen ollut -90 luvulta lähtien aktiivisesti mukana. Valmentajan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2019.

Kokemus niin harrastajana, kilpailijana, valmentajana että hallituksen jäsenenä antaa laajan kuvan ja pohjan kehittää seuraa yhdessä muiden kanssa.

Työskentelen seuran päävalmentajana osa-aikaisesti ja tulen edelleen tekemään vapaaehtoistyötä seuramme hyväksi.

Tuleva vuosi tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Olemme hallituksessa suunnitelleet paljon uusia kehityskohteita ja tapahtumia, joilla voimme varmistaa seuran kehittymisen ja taloudellisen vakauden.

Seuramme tarjoaa jatkossa entistä enemmän laadukasta toimintaa harrastajille, kilpailijoille ja jäseniemme koko perheelle edelleen hyvinkin edulliseen hintaan.

Leirejä järjestämme aiempaa useammin, panostamme enemmän valmentajien koulutukseen sekä teemme yhteistyötä useiden tahojen kanssa.

Toivotan kaikille hyvää vuotta 2022 – nähdään pian tatamilla. Oss.

Mika Virkkunen
Valmennuspäällikkö

Ajankohta:
03.01.2022 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2022/01/03/historiallinen-tapahtuma-lahden-karaten-toiminnassa/

Korona rajoituksia 30.12.2021 – 12.1.2022

Korona rajoituksia.

Kaikki harrastustoiminta yli 18- vuotiaiden osalta kamppailuareenalla on tauolla 12.1 asti (myös kuntosali ) (Pois lukien mm ryhmä)
Huom! Ma 3.1 ja 10.1.2022 aikuisten harjoitukset / Sensei Jukka Kirves on peruttu.

kaikkien junnujen ja kidsien kevätkausi alkaa ma 10.1.2022treeniohjelman mukaan

Aikuisten harjoitusten osalta kevätkausi alkaa to 13.1. 2022 treeniohjelman mukaan.

kaikilta ulkopuolisilta täyskielto Kamppailuareenalle, pois lukien pikkusten (kidsien) saattajat jotka ovat vain hetkellisesti sisätiloissa saattamassa.
Koronapassilla ei voi kumota näitä ohjeita.

Pukuhuoneiden käyttöä suositellaan minimoimaan,
Käsidesiä saatavilla aulassa ja omassa salissa.

Tilanteet muuttuvat nopeasti, joten seuraathan sähköpostiasi.

Tilanteesta huolimatta
mukavaa, liikunnallista vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

Ajankohta:
29.12.2021 (All day)12.01.2022 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/12/29/korona-rajoituksia-30-12-2021-12-1-2022/

Joulutauko 2021

Joulutauko on hieman vaihtelevasti ryhmittäin, mutta pääsääntöisesti vyötestin(17.-18.12.2021) jälkeen normaalit treenit jäävät tauolle ja jatkuvat tammikuussa 10.1.2022 alkaen normaalisti.

Ryhmän valmentaja tiedoittaa tarkemmin oman ryhmän harjoituksista.

Aikuisten ylempien vöiden treenit vielä ma 20.12.2021 ja ma 3.1.2022

Edistyneemmät junnut pikkujoulutreenit ti 21.12.2021

Aikuisten jatkokurssi jatkuu 10.1.2022

Kids jatkuu 12.1.2022

Ajankohta:
17.12.2021 – 00:0010.01.2022 – 17:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/12/15/joulutauko-2021/

Karaten junnualkeiskurssi kevät 2022

Kurssi alkaa 17.1.2022.

Tutustu lajiin kuukauden ajan ilmaiseksi.

Junnualkeiskurssi 7-12 vuotiaille, koulun ensimmäinen luokka tulee olla käyty jotta voi osallistua tähän ryhmään, nuoremmat kuuluvat Kids-ryhmään.

Harjoitukset maanantaisin ja perjantaisin klo 18:00-19:00 Suurmäen kamppailuareenalla.

Ilmoittaudu kurssille mukaan alla olevasta linkistä:

https://www.suomisport.fi/events/aa68875d-6a5a-4f7d-96e3-1c2f177589b4

Ajankohta:
29.01.2022 (All day)31.01.2022 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/12/09/karaten-junnualkeiskurssi-kevat-2022/

Lahden Karatelle 2 kultaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista

Karaten pohjoismaiden sekä Baltianmaiden (Viro, Latvia, Liettua) mestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Norjan Stavangerissa. Lahden Karaten kuusihenkinen joukkue toi yhteensä 4 mitalia.

Nea Lehtinen toteutti monivuotisen unelmansa voittaessaan kadettityttöjen katasarjassa pohjoismaiden mestaruuden upeilla suorituksillaan. Finaalissa Nea kohtasi Tanskan Chia Spieleghauerin, josta voitto tuli selkeällä piste-erolla.

Kiia Koponen taisteli pohjoismaiden mestariksi alle 18-vuotiaiden -59 kg sarjassa. Kiia otteli tasaisesti omia vahvuuksiaan hyödyntäen. Finaalissa vastassa oli Tanskan Ferya Vith-Nilssen, jonka Kiia voitti tarkoilla ja hyvin ajoitetuilla lyönneillä.

Jesse osallistui ensimmäistä kertaa miesten -60 kg sarjaan täytettyään juuri 18 vuotta. Finaalissa vastassa oli Suomen Miska Salonen, joka kokeneempana voitti ottelun. Tuloksena Jesselle PM-hopea.

Enni Lydman pääsi pronssiotteluun keräilyjen kautta hävittyään Ruotsin Lara Zareille, joka meni finaaliin. Pronssiottelussa vastaan asettui Tanskan Line Zacho-Knudsen, jonka Enni voitti yhden pisteen erolla, tuloksena pronssimitali.

Ajankohta:
28.11.2021 – 21:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/11/28/lahden-karatelle-2-kultaa-pohjoismaiden-mestaruuskilpailuista/

Vyökoe edistyneemmät junnut ja ylemmät vyöt aikuiset

Ajankohta:
18.12.2021 – 10:0017:00
Sijainti:
Suurmäen kamppailuareena

Ylempien junnujen ja aikuisten vyökoe

klo 10:00-11:30 junnut harjoitus
klo 11:30-13:00 aikuisten harjoitus
klo 13:30-14:30 yhteinen harjoitus

klo 15:00-17:00 vyötestit

Muista ilmoittautua myClubissa tapahtumaan:

https://lahdenkarate.myclub.fi/flow/events/3392570

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/11/10/vyokoe-edistyneemmat-junnut-ja-ylemmat-vyot-aikuiset/

Alkeiskurssien vyötesti

Ajankohta:
17.12.2021 – 17:0019:00
Sijainti:
Suurmäen kamppailuareena

Vyökoe 17.12.2021

Junnualkeiskurssin vyötesti klo 17:00-18:00
Aikuisten alkeiskurssin vyötesti klo 18:00-19:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/11/10/alkeiskurssien-vyotesti/

Lahden Karatelle 10 mitalia Finnish Open Cupista

Viikonloppuna Tampereella käydyssä Finnish Open Cupissa Lahden Karate oli jälleen menestynein seura 10 mitalillaan jättäen jälkeensä toiseksi tulleen saksalaisseura IGS Budokan Kaiserslauternin. Mitaleista kuusi oli kultaisia, kaksi hopeisia ja kaksi pronssia.

Paras menestyjä oli jälleen Jesse Lehtisen kolmella mitalillaan. Niistä ottelumitali oli kultainen sarjassa juniorit -61 kg. Tiukimman vastuksen antoi Renshinkain Adiel Kashi, joka on kokenut arvokisakävijä. Jesse sai myös kaksi kolmatta sijaa junioreiden ja alle 21 -vuotiaiden katasarjoissa. Molemmissa sarjoissa voittoon ylsi Saksan mestari Hadizahed Julian Fabrice.

Jaana Kirppu katasi kultaa varmoin ottein naisten nalle 21-vuotiaiden sarjassa.

Kiia Koponen ja Enni Lydman raivasivat kumpikin tiensä finaaliin juniorinaisten +53 kg ottelusarjassa. Kiia vei finaaliottelun nimiinsä tiukasti 2-0.

Seuran nuorin ottelija Veeti Huuskonen otteli poikien alle 14-vuotiaiden +50 kg sarjassa kultaa. Veeti voitti tällä kertaa kaikki vastustajansa, joille oli aiemmin hävinnyt.

Nea Lehtinen katasi naisten Kadettien sarjassa finaalin, jossa vastassa oli Saksan Annika Faul. Saksa vei tällä kertaa voiton, joten Nealle hopeaa.

Nooa Paukkola otteli junioreiden +68 kg sarjassa kultaa. Nooa käytti jälleen ulottuvuutensa hienosti edukseen vieden voiton selkeästi omiin nimiinsä.

Leevi Saario otteli tarkan varovaisesti halliten finaaliottelua koko ajan vieden junioreiden -68 kg sarjassa kultaa.

Ajankohta:
06.11.2021 – 19:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/11/06/lahden-karatelle-10-mitalia-finnish-open-cupista/

Lahden Karate jälleen Suomen paras seura

Karaten SM-kilpailut järjestettiin Hämeenlinnan Loimua-areenalla. Lähes 12-tuntisen päivän päätteeksi Lahden Karatella oli kotiin tuomisina yhteensä 13 Suomen mestaruutta, 2 hopeaa ja kolme pronssia.

Lahden Karaten Jesse Lehtinen näytti jälleen monipuolista karateosaamistaan voittamalla ikäluokkansa alle 18-vuotiaiden katakultaa (liikesarja), sekä ottelusarjansa alle 18-vuotiaat -61 kg ja alle 21 v. -60 kg. Alle 21-vuotiaiden finaalissa Jesse otteli näytöstyyliin saavuttaen pisteet 12-4 ennen täyttä otteluaikaa. Näyttävät kiertopotkut päähän lamaannuttivat vastustajan täysin. Nuoresta iästään huolimatta Jesse on saavuttanut jo 10 Suomen mestaruutta. Nea Lehtinen vei nimiinsä katan tuplakullan taituroidessaan sekä alle 16-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden katasarjojen voittoon. Lehtisten perheessä juhlitaan siis yhteensä viittä Suomen mestaruutta.

Enni Lydman kahmi kolme SM-mitalia voittaen oman ottelusarjansa kultaa (U 18, +59kg) ja alle 21-vuotiaiden pronssia. Lisäksi Enni osallistui tyttöjen joukkueeseen, joka niin ikään voitti kultaa. Muut joukkueen jäsenet olivat Kiia Koponen ja Tapanilan Erän Saimi Nikander. Kiia Koponen voitti myös alle 18-vuotiaiden -59kg sarjan, ja sijoittui kolmanneksi alle 21-vuotiaiden tyttöjen sarjassa.

Ben Parikka voitti alle 21-vuotiaiden -75 kg sarjan, sekä sai hopeaa alle 18-vuotiaiden +68 kg sarjassa. Ben loisti näyttävillä kiertopotkuillaan ja vahvalla kamppailuasenteellaan saaden kovilta vastustajilta hienoja päänahkoja. Ben osallistui myös Suomen mestaruuden napanneiden alle 18-vuotiaiden poikien joukkueeseen, jossa muut jäsenet olivat Leevi Saario ja Nooa Paukkola. Nooa Paukkola taisteli upeasti seurakaveri Benin kanssa U 18, +68 kg sarjassa vieden Suomen mestaruuden nimiinsä. Leevi Saario on myös henkilökohtaisen sarjansa (U18,-68 kg) Suomen mestari.

Seuran nuorin urheilija Veeti Huuskonen vei alle 14-vuotiaiden katan Suomen mestaruuden, ja sijoittui hopealle +45 kg:n ottelusarjassa. Jaana Kirppu sijoittui alle 21-vuotiaiden katasarjassa toiseksi ja naisten katasarjassa kolmanneksi.

”Lahden Karaten menestyksen salaisuus on pitkäjänteinen, hyvä yhteistyö ja yhteishenki”, kommentoi otteluvalmentaja Tuomo Heinonen. ”Mika Virkkunen vastaa seuran kata- sekä fysiikkavalmennuksesta. Saamme myös maailmalta tuoreimmat sääntötiedot ja uudet tuulet valmennukseen aktiivisesti osallistuvan tuomarimme Pirkko Heinosen kautta. Tällaiseen menestykseen emme yltäisi ilman saumatonta yhdessä tekemistä”.

Ajankohta:
10.10.2021 – 11:45

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/10/10/lahden-karate-jalleen-suomen-paras-seura-2/

Seuran yhteisleiri

klo 10:00-10:50 alkeiskurssit junnut ja aikuiset
klo 11:00-12:00 kaikki

klo 12:00-13:00 ilmainen lounas osallistujille

klo 13:00-15:00 kaikki

Leiri on ilmainen Lahden Karaten harrastajille, muille 40 €

Ilmoittaudu leirille ja ilmoita mahdolliset ruoka-allergiat:

https://lahdenkarate.myclub.fi/flow/events/3392598

Ajankohta:
13.11.2021 – 10:0015:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/09/07/seuran-yhteisleiri/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close