Kategoria arkisto: Hallitus

Lahden karaten kevätkausi 2021- harrastusmaksut

Kuten kaikkien ryhmäliikuntaharrastusten myös Lahden karaten vuoden 2021 toiminnan käynnistäminen on ollut hidasta johtuen COVID19 – torjuntatoimista ja rajoituksista.

Nyt harjoitustoiminta saadaan viimein käyntiin kun ryhmät aloittavat toiminnan ulkona ja pienennetyissä harjoitusryhmissä kuluvan(vko 4) ja ensi viikon aikana.

Harjoitusmäärät jäävät kuitenkin alunperin suunnitelluista ja muutenkin epävarmuus jatkosta on koko ajan läsnä.

Edellä mainituista syistä Lahden karaten hallitus on kokoontunut ja tehnyt päätöksen, että kevätkaudelta 2021 ei peritä lainkaan harrastusmaksuja.

Jokainen seuran harrastaja maksaa kevätkaudesta ainoastaan seuran jäsenmaksun, joka on 35€ vuodelle 2021.

Tämän lisäksi tietysti Suomen karateliiton lisenssi tulee olla jokaisella harrastajalla.

Tällä päätöksellä Lahden karaten hallitus haluaa turvata harrastajiensa mahdollisuuden jatkaa lajin parissa huolimatta poikkeusoloista.

MM-ryhmä(kilpailuryhmä) on päässyt harjoittelemaan lähes normaalisti ja harrastusmaksut kuitataan seuratuesta.

Ajankohta:
28.01.2021 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2021/01/29/lahden-karaten-kevatkausi-2021-harrastusmaksut-2/

Koronatauko 4.1.2021 saakka tai aluekohtaisten suositusten mukaisesti

Päijät-Hämeen alue on korona epidemian osalta leviämisvaiheessa.

Näin ollen keskeyttämme kaiken harrastustoiminnan välittömästi (Kids,junior,aikuiset, sovellettu)
ja tauko jatkuu tämän hetken tiedon mukaan 14.12.2020 asti.
Tiedotamme myöhemmin toiminnan jatkosta.

Aluekohtaiset suositukset:

https://www.phhyky.fi/fi/asiakkaalle/koronavirus/aluekohtaiset-suositukset/

Sekä junioreille että aikuisharrastajille löytyy Lahden karaten YouTube-kanavalta treenivideoita.
Toivomme teidän nauttivan hyvistä kotitreenristä videoiden avulla.

https://m.youtube.com/channel/UCzTcQUBtu2uoec4p_PTiZ-w/videos

5valttia

Pidetään toisistamme huolta, aloitetaan itsestämme!

Ystävällisin terveisin,
Lahden karate ry
Hallitus

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/11/25/koronatauko-4-1-2021-saakka-tai-aluekohtaisten-suositusten-mukaisesti/

Vyökoeleiri SIIRTYY ennalta määräämättömään ajankohtaan!

Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena

Vallitsevan tilanteen johdosta olemme pakotetut siirtämään vyökoeleirin tulevaisuuteen.

Leiri pidetään kun Korona ja rajoitukset sen sallivat. Ilmoitamme tilanteesta ja leirin ajankohdasta heti sen varmistuttua.

Alla alustava aikataulu tulevalle leirille, ajankohta avoin:

PE

klo 18:00-19:30 juniorit harjoitus Perus-/yhdistelmätekniikka
klo 19:30-21:00 aikuiset harjoitus Yhdistelmätekniikka / peruskumite
LA

klo 10:00-11:30 aikuiset harjoitus Kumite
klo 11:30-13:00 juniorit harjoitus Kumite
klo 13:00-15:00 vyökoe juniorit
klo 13:00-14:30 aikuiset harjoitus Kata
klo 15:00-17:00 vyökoe aikuiset

Vyökoemaksut:
• keltainen – vihreä vyö 40 €
• sininen vyö 50 €
• ruskea vyö 60 €
• musta 1.dan 90 €
• musta 2.dan 110 €
• musta 3.dan 130 €
• musta 4.dan 160 €
• junnu mon 11, 50 € (sis. harjoituskirjan ja mon- merkin)
• junnu muut vyövärit 30 €

Vyökoemaksu sisältää leirimaksun, osallistuminen vain vyökoeleirille maksaa 20 €, MIKÄLI RAJOITUKSET ANTAVAT MAHDOLLISUUDEN.

Ylemmän vyön suorittajat muistakaa täyttää vyökoehakemus!
Ilmoittaudu: www.lahdenkarate.myclub.fi
Ylemmän vyön suorittajat muistakaa täyttää myös vyökoehakemus!
http://lahdenkarate.fi/content/vy%C3%B6koehakemus

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/09/09/vyokoeleiri-siirtyy-ennalta-maaraamattomaan-ajankohtaan/

Treenit jatkuvat 3.8. alkaen normaali aikataulun mukaan

Treenit jatkuvat Kamppailuareenalla syksyn aikataulun mukaan.
Uudet kurssit alkavat syyskuussa.

Treeni-iloa!

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/08/03/treenit-jatkuvat-3-8-alkaen-normaali-aikataulun-mukaan/

Treenit jatkuvat 1.6. alkaen rajoitetusti

Vihdoin pääsemme purkamaan hieman koronarajoituksia, ja käynnistelemään uudelleen harjoitustoimintaamme. Harjoituksia järjestetään 1.6 alkaen kesäkuun ajan erillisen ohjelman mukaan. Valmentajat tiedottavat harjoitusajoista kutakin ryhmää erikseen. Heinäkuun pidämme periaatteessa kesätaukoa, mutta jos jollekin ryhmälle järjestetään harjoitustoimintaa, valmentaja tiedottaa siitäkin erikseen. Uusi kausi käynnistyy ma 3.8.

Noudatamme harjoittelussa kamppailulajien yhteistä ohjeistusta:

Nämä ohjeet koskevat harjoittelua seuroissa 1.6. alkaen. Harjoituksiin saa osallistua kerralla korkeintaan 50 henkeä turvaetäisyydet huomioiden.
Mitä pienempänä harjoitusryhmät pidetään, sitä parempi. Ohjeistus voi muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Seuraa liiton ja viranomaisten viestintää.
Toimitaan vastuullisesti ja pidetään tauti kurissa.
Tämä on liiton suositus. Vastuu harjoitustoiminnasta on seuralla.
Harjoituksiin tulo on ehdottomasti kielletty, jos itsellä tai lähipiirillä on pieniäkään sairastumisen oireita.
Suositaan ulkoharjoittelua.
Kädet on pestävä huolellisesti saippualla ja lämpimällä vedellä ennen ja jälkeen harjoituksen. Harjoituspaikassa on oltava saatavilla käsidesiä.
Aivastetaan ja yskitään omaan hihaan.
Sisäharjoittelutiloja on siivottava tehostetusti.
Jos harjoitellaan sisällä, lyhennetään salissa vietettyä yhteistä aikaa viemällä mahdollisuuksien mukaan alkulämmittelyt ja loppujäähdyttelyt ulos.
Pyritään pitämään vähintään kahden metrin välimatka harjoittelijoiden välillä tai noin kymmenen neliömetrin tila per harrastaja sekä ulko- että sisäharjoittelussa.
Mahdollisuuksien mukaan suositaan sellaisia harjoitteita, joissa ei tarvita lähikontaktia.
Jos harjoituksissa on lähikontaktiharjoitteita, tehdään ne mahdollisuuksien mukaan vakioparin kanssa.
Mahdollisuuksien mukaan järjestetään harjoitukset vakioryhmille.
Jos käytetään seuran yhteisiä harjoitusvälineitä, sama henkilö käyttää samaa välinettä koko harjoituksen ajan. Harjoituksen jälkeen harjoitusvälineet desinfioidaan.
Omia harjoitusvälineitä ja etenkään juomapulloa ei lainata muille.
Huutamisia (kiai, kihap) ja tuuletuksia (yläfemmat) vältetään.
Harjoituksiin (saliin) saavutaan juuri ennen harjoituksen alkua ja lähdetään välittömästi harjoituksen päätyttyä.
Vaatteet vaihdetaan kotona, jos mahdollista, eikä käytetä harjoituspaikan pukuhuoneita.
Jos harjoitusryhmän jäsenellä todetaan koronatartunta tai sitä on syytä epäillä, on noudatettava viranomaisten ohjeita ryhmän jäsenten karanteenin asettamisesta. Ohjeet löytyvät Olympiakomitean ohjeesta (ks. alla).
Ohjeistusta ovat olleet tekemässä Suomen Aikidoliitto, Suomen Judoliitto, Suomen Karateliitto, Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto, Suomen Nyrkkeilyliitto, Suomen Painonnostoliitto ja Suomen Taekwondoliitto.
Nämä ohjeet on laadittu täydentämään Suomen Olympiakomitean suosituksia: https://www.olympiakomitea.fi/2020/05/19/ajankohtaista-tietoa-koronaviru…


Ystävällisin terveisin
Pirkko Heinonen
puheenjohtaja

Liitteenä treeniaikataulu kesäkuulle, valmentajat informoivat omia ryhmiään poikkeamista.

Koronatreenit 062020.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/05/27/treenit-jatkuvat-1-6-alkaen-rajoitetusti/

Treenihaaste

Johtuen vallitsevasta tilanteesta, jossa salilla harjoitteleminen on tauolla haastaa Senseimme Mika Virkkunen (5.Dan Shotokan) nyt kaikki karatekat kautta Suomen ja maailman osallistumaan treenihaasteeseen.

Haasteen ensimmäisessä osassa keskitytään lyöntitekniikoihin. Harjoitus on suunniteltu niin, että sen voi tehdä pienessäkin tilassa. Se sopii siis erinomaisesti tehtäväksi esim. jokaisen omassa olohuoneessa.
Vaikeustasoltaan harjoitus sopii kaikille harrastajille ja vaikeammista tekniikoista tarjotaan videolla myös helpotettuja vaihtoehtoja.
Harjoitus kestää n. puoli tuntia ja se löytyy sekä seuramme facebook-sivustolta, että youtube-kanavalta. Suora linkki tähän ensimmäiseen treeniin on tässä:

https://www.youtube.com/watch?v=lPH8YzG2GH8&t=246s
Tämä ensimmäinen osa saa jatkoa viikon kuluttua, jolloin julkaisemme haasteen toisen osan – torjunnat. Ja siitä taas viikon kuluttua pääsemme treenaamaan potkuja.
Treenin voi tehdä niin monta kertaa, kuin into ja kunto antaa myöden.
Lahden karaten omille harrastajille julistamme vielä oman lisähaasteen. Suorita Sensei Virkkusen treenihaaste niin monta kertaa, kuin vain mahdollista kuukauden aikana.
Ilmoita aina kuluvan kuun viimeisenä päivänä Senseille kuinka monta harjoitusta ehdit kuukauden aikana suorittaa. Eniten harjoitelleet palkitaan kuukausittain Sensein myöntämällä ja allekirjoittamalla “kovan kotitreenaajan diplomilla”, sekä Karate-aiheisilla tuotepalkinnoilla!
Vapaamuotoiset harjoitusraportit lähetetään osoitteeseen: mika.virkkunen@mafoka.fi
Lahden karaten julkaisemat videot löytyvät jatkossa myös seuramme omalta youtube-kanavalta osoitteessa:

https://www.youtube.com/channel/UCzTcQUBtu2uoec4p_PTiZ-w
Liity siis seuraajiemme joukkoon.

Treeniterveisin

Mika Virkkunen
Sensei

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/03/20/treenihaaste/

Kaikki ohjatut harjoitukset peruttu toistaiseksi Suomen hallituksen ohjeistuksen mukaisesti

Seuraamme koronatilannetta ja toistaiseksi kaikki ohjatut harjoitukset on peruttu niin pitkäksi aikaa kun Suomen hallitus suosittelee / ohjeistaa.

Kotitreenejä löytyy mm. seuran youtube-kanavalta ja facebook-sivuilta.

Haasteen ensimmäisessä osassa keskitytään lyöntitekniikoihin. Harjoitus on suunniteltu niin, että sen voi tehdä pienessäkin tilassa. Se sopii siis erinomaisesti tehtäväksi esim. jokaisen omassa olohuoneessa.
Vaikeustasoltaan harjoitus sopii kaikille harrastajille ja vaikeammista tekniikoista tarjotaan videolla myös helpotettuja vaihtoehtoja.
Harjoitus kestää n. puoli tuntia ja se löytyy sekä seuramme facebook-sivustolta, että youtube-kanavalta. Suora linkki tähän ensimmäiseen treeniin on tässä:

https://www.youtube.com/watch?v=lPH8YzG2GH8&t=246s
Tämä ensimmäinen osa saa jatkoa viikon kuluttua, jolloin julkaisemme haasteen toisen osan – torjunnat. Ja siitä taas viikon kuluttua pääsemme treenaamaan potkuja.
Treenin voi tehdä niin monta kertaa, kuin into ja kunto antaa myöden.
Lahden karaten omille harrastajille julistamme vielä oman lisähaasteen. Suorita Sensei Virkkusen treenihaaste niin monta kertaa, kuin vain mahdollista kuukauden aikana.
Ilmoita aina kuluvan kuun viimeisenä päivänä Senseille kuinka monta harjoitusta ehdit kuukauden aikana suorittaa. Eniten harjoitelleet palkitaan kuukausittain Sensein myöntämällä ja allekirjoittamalla “kovan kotitreenaajan diplomilla”, sekä Karate-aiheisilla tuotepalkinnoilla!
Vapaamuotoiset harjoitusraportit lähetetään osoitteeseen: mika.virkkunen@mafoka.fi
Lahden karaten julkaisemat videot löytyvät jatkossa myös seuramme omalta youtube-kanavalta osoitteessa:

https://www.youtube.com/channel/UCzTcQUBtu2uoec4p_PTiZ-w
Liity siis seuraajiemme joukkoon.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/03/13/kaikki-ohjatut-harjoitukset-peruttu-toistaiseksi-suomen-hallituksen-ohjeistuksen-mukaisesti/

Tukea vähävaraisille

Voit hakea tukea vapaamuotoisella hakemuksella.
Tukea voit käyttää esim. harjoittelumaksuun.
Tuen perusteena on vähävaraisuus tai heikko taloudellinen tilanne.

Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti seuran hallituksessa.
Tukea voi saada kerrallaan 50 €.

Tukihakemukset tulee lähettää sähköpostitse:

pirkkoheinonen@phnet.fi

Terveisin

Mika Virkkunen
Lahden Karate

Ajankohta:
26.02.2020 (All day)31.10.2020 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/02/26/tukea-vahavaraisille/

MM-Ryhmä

Lahden Karaten MM-Ryhmä 2020

Vuonna 2020 MM-ryhmään kuuluvat seuraavat ryhmät ja henkilöt

 

Joni Kolari, miesten kumite

 

NEM 2021 -ryhmä

 

Jaana Kirppu

Jesse Lehtinen

Nea Lehtinen

Nooa Paukkola

Leevi Saario

Teemu Saario

Enni Lydman

Kiia Koponen

Ali Dayoub

 

B- ryhmä

Veeti Huuskonen

 

MM -pääryhmään kuuluvat kansainvälisestikin menestyneet aikuis-, juniori- ja kadettikilpailijat.

NEM 2021 -ryhmään kuuluvat kansallisesti ja ehkä kansainvälisestikin menestyneet nuoret, juniori- tai kadettisarjaan kuuluvat kilpailijat. MM -pääryhmän ja NEM 2021 -ryhmän kilpailijat voivat saada seuralta tukea hallituksen vuosittain märittelemän päätöksen perusteella. Palkkioita voi käyttää kilpailutoimintaan kohdistettaviin kuluihin.

B-ryhmään kuuluvat kansallisesti menestyneet ja harjoitteluun sitoutuneet kilpailijat.  Kilpailijat harjoittelevat vähintään 3-4 krt/vko ja käyvät aktiivisesti kilpailuissa.

MM-ryhmäläiset voivat osallistua MM-ryhmän harjoituksiin ja leireille, muiden normaaliharjoitusten lisäksi. Normaaleissa seuran karateharjoituksissa tulee käydä myöskin säännöllisesti.

Ryhmiin voi päästä osallistumalla aktiivisesti kilpailuihin ja B-ryhmän harjoituksiin, sekä MM-ryhmän leireille.

MM-ryhmän kilpailijoiden osallistumismaksut maksetaan SM- ja FOC kilpailujen osalta seuran rahatilanteen sen salliessa.

Seura maksaa pääsääntöisesti kilpailumaksut ja veloittaa tarvittessa ryhmään kuulumattomat kilpailijat ja muut kuin SM- ja FOC kilpailut(kansalliset kilpailut) tai aiheettomasti kilpailuista poissa olleet kilpailijat, jotka eivät ole ajoissa peruneet osallistumistaan.

Ryhmässä pysyminen vaatii sitoutumista ja motivoitunutta kilpailuharjoittelua, osallistumista kilpailuihin ja ohjattuihin seuran harjoituksiin ja harjoitusten vetämistä tai apuvalmentajana toimimista, sekä oikeaa budohenkeä ja seuran sääntöjen / ohjeiden noudattamista.

Palkkiot tulee käyttää kilpailemiseen kohdistuviin kuluihin kuitteja vastaan, palkkioita ei makseta kilpailu-uran päättymisen jälkeen vaikka niitä olisi jäänyt käyttämättä. Tuettavan urheilijan tulee tehdä kilpailusuunnitelma ja toimittaa se valmennusvaliokunnalle tammikuun loppuun menessä, jotta tuki saadaan käyttöön.

Palkkiot tulee käyttää kalenterikuukauden aikana, käyttämättä jääneet palkkiot eivät siirry seuraavalle kaudelle.

Vuoden 2020 tukijärjestelmä ja tuet.

 

1. tason tuki 2800 €

 

2. tason tuki 1600 €

Teemu Saario, Jesse Lehtinen, Enni Lydman, Nea Lehtinen ja Kiia Koponen

3. tason tuki 800 €

Leevi Saario, Nooa Paukkola, Joni Kolari ja Jaana Kirppu

4. tason tuki 400 €

Veeti Huuskonen ja Ali Dayoub

 

Valmennustuki 150 €/ kausi(kevät ja syys)vähintään 1 apuvalmennus / vko.

 

Sponsoreita haussa MM-ryhmälle!

Katso liitteestä Sponsorointi ja / tai ota yhteyttä.

Liite: 2020-Sponsorointi_2.ppt

Liite: Kilpailupalkkiot2019_11.xls

Liite: Tuet2020_02_4.xls

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/02/20/mm-ryhma/

Lahden Karatelle 13 mitalia HEL Openista

Lauantaina 11.1.2020 käytiin Karaten kansainväliset Hel -Open Cup -kilpailut Helsingissä. Nuorten EM-kilpailuihin valmistautuva Jesse Lehtinen osoitti taas monitaituruuttaan voittamalla sekä ottelusarjansa (U18, -55kg) että alle 18 -vuotiaiden katasarjansa. Nooa Paukkola otteli samassa ottelusarjassa pronssille, sekä omassa ottelusarjassaan alle 16-vuotiaiden -52 kg voittoon.

Myös Budapestin EM-kilpailuihin 6.-9.2.2020 valmistautuva Teemu Saario otteli pronssia alle 18-vuotiaiden -68 kg sarjassa.

Enni Lydman taisteli 18-vuotiaiden +59 kg sarjasta kultaa ja alle 16-vuotiaiden naisten +54 kg sarjassa pronssia. Veeti Huuskonen otteli poikien alle 12-vuotiaiden +45 kg sarjan voittoon ja katassa pronssille. Kiia Koponen otteli alle 18-vuotiaiden naisten -59 kg sarjassa selkeään voittoon. Leevi Saario otteli alle 16-vuotiaiden -57 kg sarjassa voittoon selkeillä tekniikoillaan.

Nea Lehtinen sijoittui alle 16 -vuotiaiden tyttöjen katasarjassa toiseksi. Nea edustaa myös nuorten EM-kilpailuissa helmikuussa. Jaana Kirppu katasi naisten alle 18-vuotiaiden katasarjassa hopealle.

Ajankohta:
11.01.2020 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2020/01/12/lahden-karatelle-13-mitalia-hel-openista/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close