Tekniikan opettamisessa on oleellista:
– mallisuorituksen näyttäminen,
– tekniikan jakaminen vaiheisiin,
– riittävät toistokerrat,
– suoritusvirheiden korjaaminen,
- opettaminen ajattelemaan tekniikka oikein.
Oppiminen jaetaan kolmeen vaiheeseen:
1. Hahmotusvaihe (karkeamotorinen vaihe)
2. Jäsentymisvaihe (hienomotorinen vaihe)
3. Vakiintumisvaihe
Hahmottumis- eli sisäisen mallin luomisvaiheessa muodostetaan uudesta liikkeestä mieli-/muistikuva. Tämän takia ohjaajan näyttämä mallisuoritus on tärkeä.
Oppilaan omien aistien kautta saatu palaute on tärkeässä asemassa.
Ohjaajan yleinen motivointi ja kannustus on tärkeää niin kuin suorituksen keskeisten tekijöidenkorostaminen. Tällä madalletaan epävarmuutta, joka hidastaa tai jopa estää uuden oppimista.
Kokonaissuorituksen jäsentymisvaiheessa mielikuva oikeasta suorituksesta tarkentuu.Oikeita suorituksia on tehty yhä enemmän. Oppilas tarvitsee henkilökohtaista korjaavaa ja vahvistavaa palautetta sekä ohjausta.
Vakiintumisvaiheessa liikkeet ja suoritukset tulevat rutiininomaisiksi. Oppilaan ei enää tarvitsemiettiä teknisiä yksityiskohtia, vaan hän voi keskittyä taloudellisuuteen, tehokkuuteen tai taktisiinasioihin.
Väärien liikkeiden oppimista voidaan vähentää seuraavilla yleisillä periaatteilla:
– luo hyvä vireystila
– luo oikea mielikuva liikkeestä
– keskity suoritukseen
– suorita liike muiden tekijöiden häiritsemättä ja
– palauta suoritus mieleen suorituksen jälkeen.
Rasittavasta harjoituksesta johtuva fyysinen ja henkinen väsymys häiritsevät oppimista ja lisäävät riskialttiutta taitoa vaativissa suorituksissa. Raskaan harjoituksen yhteydessä ei kannata opettaa uutta vaikeaa tekniikkaa.
Positiivinen ilmapiiri ja asenne edesauttavat oppimista!



