Subscribe to:

Tanskan PM-kisoista useita mitaleita Lahteen

Viime viikonloppuna ratkottiin karaten Pohjoismaiden mestaruudet Tanskan Aalborgissa. Kilpailuihin osallistui Pohjoismaiden lisäksi Viro, Latvia ja Liettua. Suomen 31-henkisestä joukkueesta 8 edustajaa oli Lahden Karatesta. Valmentajana Lahdesta oli mukana Tuomo Heinonen ja tuomarina Pirkko Heinonen.

Saku Virtanen osallistui kadettipoikien katasarjaan. Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli Ruotsin EM-kilpailuissakin edustanut Neo Siambalis, jonka Saku voitti varmoin ottein 4-1. Toisella kierroksella Tanskan Peter Garleth kaatui suvereenisti tuomariäänin 5-0. Finaalissa Saku kohtasi Ruotsin hallitsevan mestarin Vincent Caronin, voittaen hänet vahvalla ja taidokkaalla esityksellään selkeästi 4-1. Saku Virtanen sai uurastuksestaan palkkioksi pohjoismaiden mestaruuden.

Pyry ”Viikinki” Heiskanen otteli miesten +84kg raskaassa sarjassa. Hän aloitti Ruotsin Hyden Jonathania vastaan voittaen tiukan ottelun. Seuraavalla kierroksella vastassa oli Tanskan Philip-Andre Carlsen, jonka Pyry kaatoi pistein 3-0. Finaalissa Heiskanen kohtasi Viron Tanel Paabon, joka on junioreiden Euroopan mestari. Pyry joutui tunnustamaan Tanelin vielä tällä kertaa paremmakseen. Kilpailun saldona Pyry sai kaksi uutta päänahkaa sekä pohjoismaiden mestaruushopeaa.
Bess Mänty osallistui junioreiden katasarjaan, jossa joutui ensimmäisessä ottelussaan taipumaan Ruotsin Vilma Eklundille tuomariäänin 1-4. Eklund pääsi finaaliin, joten Bessille aukesi tie vielä keräilyihin. Ensimmäinen keräily norjan edustajaa vastaan päättyi Bessin voittoon puhtaasti äänin 5-0. Pronssiottelussa vastaan asettui Tanskan Anne Petersen. Bess taisteli varmasti ja näyttävästi, ja vei pronssimitalin itselleen.
Björn ”Karhu” Kulovuori otteli kadeteissa +70 kg. Ensimmäinen vastustaja oli Tanskan Emil Hastrup, jolle Björn hävisi. Keräilyjen kautta pronssiottelussa vastaan tuli Ruotsin David Engman, joka joutui taipumaan Björnin käsittelyssä pistein 3-1. Björn sai kotiin vietäväksi pronssisen mitalin.
Pihla-Maaria Holmlund taisteli myös pronssille kadettityttöjen katasarjassa. Ensimmäisellä kierroksella jäi taakse Ruotsin Emma Tran tuomariäänin 3-2. Seuraavalla kierroksella Pihla-Maaria hävisi Tanskan Laura Scharffille äänin 3-2. Pronssiottelussa vastaan tuli Norjan Vedo Maria Riborg, jonka Holmlund voitti jälleen äänin 3-2.
Suomen miesten ottelujoukkueeseen osallistuivat Lahden Karatesta Pyry Heiskanen ja Joni Kolari. Muut nelihenkisen joukkueen jäsenet olivat Rajakylän Karateseuran Aaro Tuominen ja Jimi Helin. Miehet ylsivät tiukkojen taistojen jälkeen pronssille.

Joni Kolari otteli +67 kg sarjassa. Ensimmäinen ottelu oli EM -hopeasmitalistia Tanskan Casper Lidegaardia vastaan. Tiukka ottelu päättyi tasatilanteeseen, ja tomariäänetys ratkaisi voiton tanskalaiselle täpärästi äänin 3-2. Joni pääsi vielä ottelemaan pronssista Tanskan Huy Baoa vastaan. Joni johti ottelua viime sekunneille asti, kunnes hävisi ottelun liian kovan pääpotkun takia. Miko Jalava katasi junioreiden ikäluokassa, ja pääsi aina pronssiotteluun asti, jonka kuitenkin hävisi.

LiiteKoko
Results NC.pdf45.22 Kt
Ajankohta: 
09.04.2016 (All day)