Subscribe to:

Neljä Suomen mestaruutta Lahden Karatelle

Lahden Karate osallistui tällä kertaa Hämeenlinnassa käytyihin Suomen mestaruuskilpailuihin selvästi tavallista pienemmällä joukkueella, koska puolet urheilijoista olivat poissa erilaisten loukkaantumisten vuoksi.
Jesse Lehtisen taituroi kaksi Suomenmestaruutta monipuolisen karateosaamisensa turvin. Hän voitti alle 18-vuotiaiden -61 kg sarjan varmoin ottein antamatta pistettäkään vastustajilleen. Kovimman vastuksen sarjassa antoi seurakaveri Nooa Paukkola. Vasta viimeisellä sekunnilla Jesse ratkaisi tarkalla vastaiskulla voiton itselleen Nooan saadessa pronssia. Sarjan voitosta taistelivat kaksi arvokilpailuedustajaa: Jesse Lehtinen ja Adiel Kashi (Renshinkan). Tasaväkisen ja tarkan finaaliottelun vei nimiinsä Jesse. Alle 18-vuotiaiden katasarjan Jesse selvitti myös varmoin ottein ja taiteili selvällä piste-erolla Suomen mestariksi.
Kiia Koponen taisteli alle 18-vuotiaiden +53 kg tyttöjen sarjan voittoon. Finaalissa Lohjan kamppailukeskuksen Ronja Palva joutui luopumaan mestaruushaaveistaan Kiian saadessa selkeän piste-eron 4-1. Ottelun ratkaiseva käänne oli, kun Kiia onnistui potkaisemaan näyttävän kolmen pisteen arvoisen kiertopotkun. Kiia Koponen oli myös vahvistuksena Porin shotokanin ottelujoukkuessa, josta he saivat hopeaa.
Nea Lehtinen vei näyttävällä tekniikallaan nimiinsä 14-15 -vuotiaiden tyttöjen katan Suomen mestaruuden. Jaana Kirppu voitti katassa hopeaa sekä alle 18 -vuotiaiden että alle 21 -vuotiaiden sarjoissa.

Ajankohta: 
18.10.2020 - 11:45