Subscribe to:

Lahden Karaten iskuryhmä on valmiina Tampereen EM-kilpailuihin

Tampereen Hakametsän halli valmistautuu parhaillaan Karaten suurimpaan eurooppalaiseen kilpailutapahtumaan eli Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka kamppaillaan 1.-4.5.

Vappuna käynnistyvään kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 412 kilpailijaa 43 Euroopan maasta.
Lahden Karaten kovaan joukkueeseen kuuluvat Pyry Heiskanen (kumite -84 kg sekä miesten joukkue), Mika Virkkunen sekä Oliver Kuisma (miesten katajoukkue), Ina Hämäläinen (naisten kata) sekä tuomarina Pirkko Heinonen.
Heinonen emännöi Suomen Karateliiton tuomaritoimintaryhmän puheenjohtajana EM-kilpailujen tuomaritoimintaa.

Pyry Heiskanen on hallitseva kaksinkertainen Suomen mestari henkilökohtaisissa sarjoissa. Joukkueottelussakin Pyryllä on tuoreet SM- ja PM hopeat miesten joukkueottelussa. Heiskanen lähtee siis koti -EM-kisoihin luottavaisin mielin, vaikka valmistautuminen on ollut tiukkaa.
Pyry nimittäin osallistuu tavallista alempaan painoluokkaan ja on pudottanut painoaan lähes 10 kg.

Arvokisoja paljon kolunnut konkari ja hallitseva Suomen mestari Ina Hämäläinen lähtee EM-tatamille myös varmoin ottein, sillä Ina on tällä kaudella saanut useita hyviä päänahkoja ja onnistumisia kovatasoisissakin kilpailuissa.

Mika Virkkunen on kokenut ja menestynyt katakilpailija. Nykyisin hän toimii Ina Hämäläisen ja Oliver Kuisman valmentajana, mutta kovakuntoisena urheilijana edelleen lähtee näyttämään liikesarjan mallia myös arvokisatatamille. Kolmantena joukkueen jäsenenä on Tapanilan Erää edustava Juuso Kenkkilä. Virkkusella ja Kenkkilällä on hyviä muistoja monista katamenestyksistä. Vuonna 2002 he mm. olivat joukkuekatasarjassa EM-pronssiottelussa.

Kansainvälisesti seuran menestynein urheilija Joni Kolari valittiin EM-tatamille sekä henkilökohtaiseen sarjaan että joukkueeseen, mutta hän joutui valitettavasti jättämään loppukauden kilpailut väliin maaliskuussa Swedish Open -kilpailun finaaliottelussa tapahtuneen leukaluun murtuman vuoksi.

Ajankohta: 
23.04.2014 - 08:15