Lahden Karatelle kolme kultaa ja hopea Estonian Open-karatekilpailuista

Tallinnassa käytiin 2.-3.3. iso kansainvälinen karatekilpailu, jossa osallistujia oli n. 830 lähinnä Baltian maista sekä pohjoismaista.

Lahden Karate menestyi upeasti lauantain aikuisten ja junioreiden sarjoissa.

Oliver Kuisma voitti vahvoilla suorituksillaan miesten katasarjan. Ensimmäisellä kierroksella Oliver voitti isäntämaan Viron Kajar helpin puhtaasti 5-0. Toisella kierroksella Oliver peittosi myös puhtaasti 5-0 Ruotsin Love Örterströmin. Semifinaalissa vastassa oli tuttu kilpakumppani Tampereen Seigokanin Simon Karman, jonka Oliver voitti tuomariäänin 4-1. Finaalissa Oliver kohtasi Tampereen Antero Murasen, jonka hän voitti täpärästi 3-2.

Ina Hämäläinen taituroi naisten katasarjan voittoon. Alkukierroksilla Ina voitti ensin Eestin Epp Immaton selkeästi 5-0. Toisella kierroksella kaatui Venäjän Elizaveta Ashpina ja semifinaalissa Kuopion Enni Loikkanen. Voitokkaassa finaalissa Ina kohtasi Viron Maare Mõttusin.

Riku Salmi taituroi myös junioreiden katasarjan voittoon. Finaalissa vastassa oli Venäjän Pavel Popov, jonka Riku päihitti tuomariäänin 4-1.

Joni Kolari taisteli määrätietoisesti ja näyttävästi aina hopeaan asti miesten alle 60 kg ottelusarjassa. Semifinaalissa juuri 18 vuotta täyttänyt Joni voitti näytöstyyliin Venäjän Sadig Zeinalovin pistein 8-0 jo ennen otteluajan päättymistä. Finaalissa Joni kohtasi Viron arvokisaedustajan Rassim Valievin. Tiukka ottelu päättyi pistein 5-4. Joni sijoittui neljänneksi myös miesten katasarjassa.

Ajankohta:
05.03.2013 – 19:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2013/03/05/lahden-karatelle-kolme-kultaa-ja-hopea-estonian-open-karatekilpailuista/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close